sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Estevalmennus, long time no see...

Edellinen valmentaja siis lähti ulkomaille. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaiseloa valmennuksien suhteen, sillä en vain ole keksinyt mihin mennä. Olemme myös yrittäneet löytää tallilla sellaisen valmentajan, mikä sopisi koko porukalle, joka kävi edellisen valmentajan tunneilla. En ole ottanut tästä kuitenkaan itselleni mitään paniikkia. Talvella treeni-into on kuitenkin aina vähän matalalla ja en kuitenkaan kilpaile mitenkään verenmaku suussa Martin kanssa. Kunhan käyn voittamassa itseni aina silloin tällöin.

Yksi valmentaja kävi pitämässä pari tuntia lokakuussa. Itse en niihin osallistunut, mutta kuunteluoppilaana olin. Hänen ajatuksensa kuitenkin olivat aivan toisella suunnalla mitä edellisellä valmentajalla. En ollut valmis tekemään niin suurta kulttuurimuutosta Martin kanssa ja samaa vähän valittelivat muutkin. Näin ollen etsintä jatkui.

Vähän ennen joulua päästiin estetunnille mukaan. Tuntien jälkeen koko porukka oli sitä mieltä että nyt oli löytynyt "se" valmentaja. Vaikka tämä valmentaja ei ollut ikinä nähnytkään meitä Martin kanssa ratsukkona, olivat saadut ohjeet todella tarkkasilmäisiä. Valmentaja myös uskalsi sanoa asiasta heti, eikä vasta sitten tehtävän jälkeen. Itselleni jäi siis todella positiivinen fiilis tästä valmentajasta ja uudelleen ollaan valmennukseen menossa mukaan.

Kerrankin minulla on myös videomateriaalia valmennuksesta, jotta on helpompi itse muistella mikä meni hyvin ja mihin tarvitsee kiinittää jatkossa enemmän huomiota.

Aloitimme tunnin hyvin loivilla väistöillä. Tällä valmentaja selkeästi halusi tarkistaa sen, miten hevoset on perusratsastettu. Toisella pitkällä sivulla oli kolme puomia seinän suuntaisesti, joiden väliin piti tehdä ensin loiva ja lyhyt väistö uralta poispäin ja saman verran takaisin uralle päin. Tätä tehtiin sekä ravissa että laukassa. Martista huomasi selkeästi puolieron laukassa, missä se olisi halunnut mieluummin tehdä laukanvaihdon oikeasta vasempaan kun väistön suunta muuttui. Omassa ratsastuksessa oli toki myös sanomista ja tehtävän parempi suorittaminen olisi vaatinut kuljettajalta vähän enemmän keskittymistä ja pikkutarkkuutta. Mutta eipä tuo tehtävä nyt niin älyttömän vaikealta tuntunut.


Väistöistä jatkoimme kavaleteille, missä niitä tultiin jos jonkinlaisista kaarteista. Tässä tehtävässä näkyi aluksi selvästi se, ettei oltu hetkeen hypätty. Molemmat sukelsivat. Tai oikeamminkin kuski sukelsi, jolloin hevonen pääsi sinkoamaan. Tästä korjattiin sitten toiseen ääripäähän, eli kuski ratsasti niin pohjaan että hyvä kun Martti tajusi nostaa kinttunsa puomin yli. Tämän jälkeen sain hyvän tunteen kavaleteille ja vaikein tehtävä menikin kuin ajatus.


Kavalettien jälkeen oli luvassa jumppasarja. Martti oli suhteellisen väsähtänyt jo tässä vaiheessa, joten sen ratkaisu oli jumpan jälkeen heti singota kovaa eteenpäin. Tätä se ei pitkään aikaan ole tehnyt, mutta oli hyvin tuttu reaktio silloin kun se oli 7-8-vuotias. Jos joku oli vaikeaa tai se oli väsynyt, sen ratkaisu oli aina korjata virheet vauhdilla. Jouduin myös korjaamaan suhteellisen paljon suoruutta jumpalla, Martti nimittäin halusi valua aina vasemmalle. Viimeisellä kerralla onnistuinkin tässä hyvin, kun lopulta uskaltauduin korjaamaan riittävästi.


Jumppasarjan jälkeen tulimme vielä kummastakin kierroksesta kerran pituushalkaisijalla olleen okserin. Ensimmäisellä kerralla olin turhan varovainen lähestymisessä, mutta toisella kerralla meni jo paremmin. Martti vain sai taas päähänsä olla vähän spooky, vaikkei esteessä itsessään mitään erikoista ollutkaan.


Toisenkin kerran ollaan jo ennätetty valmennukseen. Säästän tästä valmennuksesta napatut kuvat siihen, sillä tuosta toisesta ei ole kuvia/videota. Kyllä mulla "kameramies" oli matkassa mukana, mutta paleli katsomossa parin loimen alla.

- Sisko


maanantai 18. tammikuuta 2016

Talvikarvasta ja pellavasta



Martti on nyt pari kuukautta syönyt samaa pellavarehua mitä Akukin. Täytyy kyllä kehua, että kyseinen rehu on hintansa arvoinen. Molemmilla hevosilla karva on ihan älyttömän hyvässä kunnossa, Martinkin karva on parantunut ihan silmissä siihen mitä se oli vielä alkusyksystä. Perinteisiä talven hankaamisjälkiäkään ei ole näkynyt (täytyy koputtaa puuta...).

Jos vertaillaan, niin Martin karva on sellaista pitkää, ohutta ja harvaa. Perinteinen mammuttikarva siis. Erona aiempiin vuosiin on se, että se ei hankaudu niin helposti poikki. Aku puolestaan ei mielestäni ole kasvattanut talvikarvaa perinteisessä mielessä laisinkaan. Tuntuu että sen karva on vain tihentynyt talvea varten, muuten se muistuttaa kesäkarvaa. Tästä huolimatta en ole nähnyt sen palelevan missään kelissä.

Mietinkin nyt, että voiko yksi rehu ihan oikeasti vaikuttaa noin paljon. Viime vuonna nimittäin Akukin oli aikamoinen karvaturjake. Jos muistan oikein, niin Aku alkoi syödä pellavaa viime vuoden alussa, eli silloisen talvikarvan kasvuun se ei olis niinkään päässyt vaikuttamaan. Täytynee painaa tämä asia muistiin ja tarkkailla Marttia erityisesti ensi syksynä ja talvena.

Mitä tämä "ihmerehu" sitten oikein on? Ihan vaan pellavaa. Tosin ei pellavaliman, -siementen tai -öljyn muodossa, mikä on aivan mielettömän hyvä asia. Tämä säästää paljon aikaa, vaivaa ja sotkua. Martti kun asuu sellaisessa tallissa, missä minun ei tarvitse itse laittaa valmiiksi sen pöperöitä, niin haluan omalta osaltani olla helpottamassa aamu-/iltatallin tekemistä.

Rehu on hollantilaisen Van Gorp Diervoeders-yhtiön valmistamaa, vaatimattomammalta nimeltään heidän rehusarjansa on Horse food 'the best'. Tämä firma ei ehkä ole se mediaseksikkäin näin hevosmaailmassa, koska se valmistaa aivan laidasta laitaan eläinten rehuja, esimerkiksi karjatiloille. Tämä pellavarehu, mitä molemmat hevoset syövät, kulkee nimellä Lijnzaad Kant & Klaar.

Tämä rehu lupaa mainoslauseissaan antaa karvalle kauniin kiillon, edistää ruoansulatusta ja ennalta ehkäistä ähkyjä ja auttaa maitohappojen hajotuksessa. Tämän lisäksi se sisältää paljon E-vitamiinia, pre- ja probiootteja, inuliinia sekä hitaasti vapautuvaa energiaa (omega 3). Kuivana syötettäessä se lisäksi lisää syljeneritystä, joka auttaa neutraloimaan vatsahappoja.

Ai niin, ei tietenkään saa unohtaa, että tätä samaa rehusarjaa käyttävät myös Edvard Gal ja Hans Peter Minderhoud. Tai näin ainakin mainospuheet väittävät. Tästä johtuen tai tästä huolimatta käyttämäni rehu on kuitenkin toimivaksi todettu ja molemmat hevoset saavat jatkaakin sen syömistä. Mitään haittapuolia en nimittäin sen syöttämisessä näe. Tosin Martti on saattanut muuttua hieman eloisammaksi sen myötä, mutta onko tuokaan nyt sitten varsinainen haitta.

- Sisko




tiistai 12. tammikuuta 2016

Mitä sinulle kuuluu?

Otsikko sai innostuksensa Freemanin biisistä, mikä on ainakin omasta mielestäni harvinaisen ärsyttävä renkutus, kun sen liittää operaattorin mainokseen. Tarkoituksenani on kuitenkin tässä postauksessa kertoa mitä Martille ja Akulle kuuluu tällä hetkellä.

Kun vihdoin myös täällä Suomen eteläisimmällä rannikkoseudulla on tullut pakkasta ja lunta, ovat hevoset päässeet takaisin laitumelle. Aivan mahtavaa, sillä ne liikuskelevat siellä huomattavasti enemmän kuin tarhassa. Martti on ollut paljon iloisemmalla päällä kuin normaalisti ja Aku on ollut paljon rauhallisempi, kun on saanut vääntää kavereiden kanssa pitkän päivän ulkona.
Mr. Linssilude. Martti ei ikinä tajua pysyä kaukana kamerasta, jos sen eteen/lähelle menee kykkimään.
Martin kanssa ei olla viime aikoina treenattu sanotaanko laisinkaan tosimielessä. Ennen kunnon lumihangen tuloa joka paikka on ollut kovaa ja jäässä. Tämä on vähän syönyt treeni-intoa, kun käynti on ollut pääasiallinen askellaji. Pellolla on ollut vähän parempi mennä, mutta siellä hommasta ei käyntipäivien jälkeen ole tullut oikein mitään. Ainoa askellaji on yleensä laukka ja niin kovaa kuin kavioista irtoaa ja jos kuski kehtaa pyytää hitaampaa menoa, menee herne nenään.

Aku puolestaan kasvaa ja kehittyy pikkuhiljaa ja tasaisesti. Tarhajaksolla yhtenä päivänä se saattoi olla kuin ihmisen mieli, toisena päivänä maiskutuksesta kuuhun lähtevä raketti ja kolmantena päivänä vastaanhangoitteleva muuli. Tuo muuli ominaisuus tuli esille uudenvuoden päivänä, kun pitkästä aikaa harjoittelimme lastaamista sen kanssa. Nyt homma on selkeästi tasoittunut taas ja Aku jaksaa keskittyä enemmän.
Aika taitava pieni hevonen. Aku oli hyvin tyytyväinen itseensä laitumen portilla ilman riimua. Tämä sentään löytyi vielä.
 Pääsääntöisesti Akun kanssa on kuitenkin mennyt hyvin. Yllätyin äärettömän positiivisesti siitä, että joulukuvia varten sen harjaan letittämäni koristenauha ei aiheuttanut mitään showta. Sain heilutella sitä mielin määrin ja toveri vain jatkoi heiniensä syömistä mitä nyt välillä yritti koristenauhaa ottaa suuhunsa. Tonttuhattukaan ei ollut ihmetyksen aihe.

Akullekin pitäisi jostain järjestää enemmän aikaa. Ainakin irtohyppäämään sen pitäisi päästä jossain vaiheessa alkuvuodesta. Ruunauksen olen nyt ajatellut tilata helmikuulle viimeistään, että saadaan homma pakettiin ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Edellinen kertahan vähän kaatui siihen, että kaveri teloi silmäkulmansa. Ratkaistavana ongelmana on enää se, millä pienen riiviön saa seisomaan trailerissa sievästi tunnin ajomatkan, kun sen keskittymiskyky on loppupeleissä edelleen 15 sekunnin luokkaa ennen kuin sille tulee tylsää.

- Sisko

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pari tavoitetta vuodelle 2016

Miten kulunutta se onkaan sanoa, että uusi vuosi ja uudet kujeet. Tammikuun 1. 2014 päivitin kyseisen lauseen Facebookiini. Siellä ehdoteltiin kommenteissa kaikkea aina työn, auton, hevosen tai miehen vaihtamisesta raskaana olemiseen ja häihin. Mitään ei ole sen jälkeen vaihdettu, toinen hevonen on ostettu, naimisiin päästy (vai jouduttu?) ja raskaana en ole. Tällä hetkellä noista pari vuotta vanhoista ajatuksista houkuttaa eniten työn ja auton vaihtaminen. Kumpaakaan tuskin kovin nopealla aikataululla tulen tekemään, mutta suunnitella aina voi. Ne eivät kuitenkaan pääse listaan vuoden 2016 tavoitteista.

Nyt alkaneena vuonna Aku on 2v ja Martti 16v. Toisella on melkein koko elämä vielä edessä ja toinen alkaa taapertaa pikkuhiljaa sitä elämän loppupuoliskoa. Hevosten hyvinvoinnin kannalta sen ratsastajankin pitäisi olla jotensakin tasapainossa. Voin vain kuvitella miten leppäkeihäänä sitä lentelen Akun kyydistä, jos en pikkuhiljaa tartu itseäni niskasta kiinni. Eikä se tasapainottomuus siellä Martinkaan selässä varmasti hevosesta mukavalta tunnu.

Tulevana vuonna yritänkin siis raivata kalenterista aikaa liikkumiselle ilman hevosia (tai hevosten kanssa). Olohuoneen nurkassa lojuvat käsipainot sekä kahvakuulat saattaisivat kerätä vähemmän sitä pölyä, jos niitä joskus käyttäisi. Juoksulenkkaritkin on tällä hetkellä niin syvällä kaapin uumenissa, että varmaan katoavat Narniaan pikkuhiljaa. Jumppapallokin karkasi jo Akun huvitukseksi.

Kirjoitin lomani aikana aikataulun normaalista päivästäni. Se näyttää jotenkin tältä:
klo 06:30 Herätys + torkkunappi
klo 07:06 vihdoin pääsen ylös sängystä
klo 07:30 ulos ovesta ja autoon
klo 08:45 työpaikan ovesta sisään
klo 17:05 työpaikan ovesta ulos ja autoon
klo 18:15 tallinpihassa
klo 20:30 kotona sohvalla
klo 23:30 nukkumaan

Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, oikeasti. Varsinkin tallittomina päivinä voitte laskea että tuo kotona sohvalla alkaa klo 18:00. Sen vuoksi muokkailin päiväohjelmaa vähän paremmaksi ja löysin niitä aukkoja, joissa voisi harrastaa jotain muutakin liikuntaa kuin ratsastusta.

klo 06:00 herätys ja ylös
klo 06:15 ulos ovesta ja lenkille
klo 07:00 suihkuun
klo 07:30 autoon ja töihin
klo 08:45-17:05 töissä
klo 18:15 tallilla
klo 20:30 kotona
klo 22:00 nukkumaan

Tallittomina päivinä tuon talliajan voi korvata vaikka toisella pidemmällä lenkillä tai lihaskuntojumpalla. Tai sitten sellaisina päivinä voi jättää aamulenkin välistä. Tuo aikataulu ei olisi edes mahdoton toteuttaa ja uskonkin, jos siihen pääsee kiinni, niin alle kuukaudessa siihen jää koukkuun.

Hevosiin liittyviä tavoitteita lähden purkamaan paremmin myöhemmin tässä kuussa. Molemmille toki on suunnitelmia ja jonkinlaisia tavoitteita. Suurin tavoite kuitenkin tälle vuodelle on saada minut parempaan kuntoon.

- Sisko

torstai 7. tammikuuta 2016

Kirpsakka pakkaspäivä

Koska pakkanen on hiipinyt vihdoinkin nipistelemään myös täällä Etelä-Suomessa vähän kovemmin, on Martti ollut viime päivinä aika eloisa. Eilen kävin sen juoksuttamassa pellolla, sillä minulle oli aivan liian kylmä ilma ratsastaa (-21 astetta). 


Kaveri oli hyvin pörheänä ja esitti liinan päässä hienoa keskiravia sekä vähän passagea muistuttavaa askellusta. Valitettavasti kuvaa en saanut liikkeestä, käsissäni oli ratsastushanskat + lapaset, joten tällä kertaa puhelimen kameraan tarttui vain suhteellisen samanlaisia kuvia. 


Tämänhetkiset pakkaslukemat ovat myös sellaiset, että Akullekin on ollut pakko laittaa ulos loimi. Tähän mennessä se on pärjännyt vallan mainiosti ilmankin, eikä mitään palelua ole esiintynyt edes marraskuisilla sadekeleillä. 

Jos totta puhutaan, nämä kelit pääsivät vähän yllättämään. Tai sanotaanko, että itselläni on ollut päässä sellainen "blind spot" mitä tulee Akun loimittamiseen. Pakkasten kiristyessä tiedostin Martin tarvitsevan paksumman loimen, mutta missään kohtaa ei tullut mieleeni, että Akukin voisi loimen tarvita. Ajatus pölähti päähäni ajaessani autolla Akun tallin ohi alkuviikosta ja paniikissa soitin äidilleni. 


Onneksi olen tänä vuonna loimittanut Marttia mahdollisimman vähän, niin äidin varastoista löytyi ylimääräinen toppaloimi, josta tosin luulin että se olisi ollut aivan liian iso Akulle. Väärässä olin. Toki kyseisen loimen joutuu laittamaan edestä viimeisiin reikiin ja se vähän roikkuu takapuolen päältä, mutta ei pahasti. Kyseessä on kuitenkin 145cm loimi, mikä on hankittu alunperin Martille. Mietin nyt vain mielessäni, että mahtuisikohan se edes enää Martille. Herra on nimittäin hieman levinnyt.


Toivotaan, että nämä paukkupakkaset laantuvat jo ensi viikolla sääennusteiden mukaisesti. Ei tarvitse ratsastaessa silloin pelätä tippuuko varpaat kun saappaat ottaa pois jaloista. 

- Sisko

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Herätys talviunilta

Niinhän siinä vähän kävi, että tämä ulkoasun päivitys ei ollutkaan ihan niin nopea prosessi kuin olin ajatellut. Sitä hidastivat myös kaikenlaiset joulukiireet ja lomalla ei ole hirveästi ollut intoa istua tietokoneen edessä, kun töissä sitä saa tehdä ihan riittävästi.

Nyt on kuitenkin uusi ulkoasu valmis ja on aika aloittaa uusi vuosi. Tänä vuonna en hirveästi mitään lupaa tehdä, sillä harvemmin niitä lupauksia on tullut pidettyä.

Koska joulutaukoa on tullut pidettyä pitkään, jäivät Akun osalta joulukuvat kokonaan julkaisematta. Tässä niistä parhaat palat:
Ensimmäisenä kyydistä tippui tonttuhattu.

Tonttuhattu hylättiin leluna vasta sitten, kun maneesista löytyi hauskemman näköisiä juttuja.

Ensin piti tutustua sievästi.
Jokaista pakettia haisteltiin erikseen pitkän aikaa.
Selkeä suosikki joulukoristeista oli tämä pieni kuusi. Pelastin sen termiitiltä aika nopeasti.
Suosikkipaketin kohtalo.