Palapeli on löytänyt uuden muotonsa

Mennään jo heinäkuuta, en voi uskoa. Aika on nyt alkukesästä mennyt siivillä ja olenkin myös tietoisesti viettänyt hiljaiseloa täällä blogissa. Olo on ollut tyhjä, mutta nyt alkaa löytyä niitä uusia juttuja mistä kirjoittaa. En voi luvata että kaikki tulevat jutut olisivat Akusta, mutta hevosista kuitenkin.

Mitä sitten olen puuhaillut nyt toukokuun jälkeen? Alkuun oikeasti en yhtään mitään. Töistä päästyäni ihmettelin ja pyörin kotona tyhjänpanttina. Sen jälkeen pari viikkoa meni elokuvissa juostessa ja yksi lomaviikkokin pääasiassa sohvalla maaten. Okei, käytiin sentään Tukholmassa silloin. 

Nyt alkavat palaset kuitenkin loksahtelemaan arjessa paikoilleen. Olen löytänyt uudelleen lenkkeilyn harrastuksekseni ja olenkin käyttänyt nyt edelliset kolme viikkoa etsiessäni sopivan mittaisia reittejä lähimaastosta. Olen varmasti herättänyt hilpeyttä vastaantulijoissa, kun tuijotan karttaa kännykästäni mennessäni.

Sunnuntai-aamu klo 06:30. Hiljaista on lenkkipolulla.

Akun kanssa olen myös ennättänyt puuhastelemaan paremmin. Tällä hetkellä kävelyille lähdetään aina suitset päässä (ilman sen suurempia seremonioita niiden päähän laittamisessa), ihan vain sen vuoksi, että kaveri oppii niiden kanssa olemaan. Olenkin käynyt sen kanssa nyt kävelemässä peltojen laitaa, pihateitä ja laitumen vieriä ajankuluksi. Pääsääntöisesti Akun arkeen kuuluu kuitenkin laidunnus. 

Olen Akun kanssa sinällään oudossa tilanteessa, että sille kaikki asiat ovat pääsääntöisesti ok. Jos jokin asia on sen mielestä outo, tehdään se kerran ja sen jälkeen ei taas ole mitään ongelmaa. Joudun siis vähän toppuuttelemaan itseäni, etten tekisi vielä sen kanssa liikaa, onhan se vasta 2-vuotias ja kasvanut hurjasti viimeisten kolmen kuukauden aikana. Syksylle toki on suunnitelmia, mutta sinnekin on vielä se pari kuukautta aikaa ja joudun hillitsemään itseäni, etten aloittaisi jo nyt. Laidun kun on kuitenkin se paras paikka varsalle.

My boys <3 kuvan copyright: Michaela Meller

Jotten kärsisi liikaa vieroitusoireista kisoihin ja ratsastamiseen liittyen, olen lyöttäytynyt kaverini kisareissuille mukaan groomiksi. Sanoinkin, että käytän tätä tekosyynä myös siihen, että pääsen tsekkaamaan etukäteen sellaiset kisapaikat, missä en ole itse aikaisemmin käynyt. Näin ajattelin välttyä nuoren hevosen kanssa hudeilta kisapaikkojen suhteen.  

Näillä eväillä mennään kesä loppuun ja nautitaan keleistä. Syksyllä puhaltavat sitten uudet tuulet niin Akulla kuin minullakin. Niistä sitten lisää aikanaan.

Laitan ehkä myöhemmin näkyville lisää Martin ja Akun yhteiskuvia. Niistä suuri kiitos kuuluu Millalle, joka pyynnöstäni jaksoi niitä kuvata ollessani Martin kanssa koulurataharjoituksissa. Kuvien osalta minulla on ongelma, sillä en osaa päättää mitkä niistä teettäisin tauluksi.

- Sisko

Bye bye beautiful

Jouduin hieman tahtomattani pari kuukautta sitten ehkä elämäni vaikeimman päätöksen eteen. Tiesin että joudun päätöksiä jossain vaiheessa tekemään, mutta aina sitä haluaa työntää ne vaikeat asiat mahdollisimman kauas mielestään. Näin tälläkin kertaa, ja ongelma pääsi yllättämään takavasemmalta täräyttämällä takaraivoon.

Vaikka kuinka haluaisin ja venyttäisin ajan- ja rahankäyttöä, oli minun nyt keväällä tunnustettava tosiasiat. Toisesta hevosesta pitää päästää irti. Siinä sitä sitten oltiin ja mietittiin. Molemmat, Martti sekä Aku, ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä minulle. Ystäväni tiivisti asian minulle eräänä päivänä todella hyvin. Hän sanoi, että vaikka tuntuukin pahalta, niin Akussa on kuitenkin se tulevaisuus. 

Näin ollen Martille etsittiin uusi koti. Minua onnisti ja sain Martin oikeastaan sellaisen paikkaan, mistä en negatiivista puolta löydä. Lukuunottamatta tietysti sitä tosiasiaa, että minun pitää päästää se käsistäni. 

Tunneside on kummallinen asia. Jotenkin sitä luulisi, ettei voisi kiintyä niin paljon eläimeen. Minulla on nyt viimeisen kahden kuukauden aikana pyörinyt mielessäni paljon muistoja kuluneen 9 vuoden ajalta. Ne kaikki ovat myös kummallisesti hyviä muistoja. Tässä kai voisi käyttää kulunutta sanontaa, että aika kultaa muistot. Aionkin näistä tehdä sellaisen muistelupostauksen vielä erikseen. Haluan kirjoittaa ne itselleni muistiin, jotta voin niihin sitten myöhemmin palata.

Mikä Marttia sitten odottaa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä minulle, se pääsee pitkästä aikaa oikeasti laumaan. Uudessa kodissa odottelee 6 muun ruunan lauma ja iso laidun. Uudessa kodissa sen työtkin koostuvat enemmän siitä, että se opettaa ratsastajia, eikä toisinpäin. Sen ei siis tarvitse enää suorittaa siellä osaamistasonsa yläpäässä. Myönnetään, se ei ole siellä suorittanut nyt minunkaan kanssani viime aikoina. Toivotaan vain, että kaikki sujuu uuden lauaman kanssa nappiin.

Järjellä ajateltuna tämä oli paras ratkaisu. Minulla jää enemmän aikaa Akulle ja Marttikin saa ansaitsemaansa huomiota ja liikuntaa. Tokihan se riipaise ja syvältä, kun Marttia ostaessa ajatus on ollut, ettei siitä tarvitse luopua ennen kuin aika siitä jättää. Mutta kai tässäkin tapauksessa, kuten joskus parisuhteissa, muuta ei tarvita kuin aika, joka lopulta vie eri suuntiin.

"I had a dream - of the wide open prairie  

I had a dream - of the pale morning sky 

I had a dream - that we flew on golden wings 

And we were the same - just the same - you and I 

Follow your heart - little child of the west wind 

Follow the voice - that's calling you home 

Follow your dreams - but always, remember me 

I am your brother - under the sun" - Bryan Adams, "Brothers Under the Sun"

 - Sisko

Rataharjoitus Martilla

Vihdoin ja viimein taas kuulumisia Martista. Sen kanssa ei ole viime aikoina tapahtunut treeneissä mitään ihmeellistä, joten en ole oikein tietänyt mitä sen osalta pitäisi kirjoittaa. Nyt kuitenkin innostuin lähtemään sen kanssa koulurataharjoituksiin.

Huh heijaa. Ensimmäistä kertaa ikinä en edes kehtaa lukea kouluradasta tehtyä pöytäkirjaa. Viime lauantain rataharjoitukset menivät nimittäin niin penkin alle kuin ikinä oli vain mahdollista. Okei, myönnetään, valmistautuminen ei ole ollut paras mahdollinen, mutta kyllä meidän silti olisi pitänyt selviytyä helpon B:n ohjelmasta ehjin nahoin. Selityksille ei tässä tapauksessa todellakaan ole sijaa.

Radaksi valitsin meille tällä kertaa FEI lasten esiohjelma B:n. Simppeli pitkän radan ohjelma, missä ei ole edes keskiaskellajeja, ainoastaan askeleen pidennykset ravissa ja laukassa. Meille vaikein asia ennakkoon mietittynä olivat pätkät vastalaukkaa täyskaarron ja diagonaalin jälkeen. Nämä osoittautuivat kuitenkin yhdeksi pienemmistä murheista tällä kertaa.

Suurin ja ratkaisevin ongelma koko radan läpi oli jännittyneisyys. Lauantaina en vain kyennyt ratkaisemaan sitä, jolloin hommasta tuli liian kiireistä häsellystä. Muoto heitteli koko ajan, suorat linjat mentiin siksakkia, rytmi ei säilynyt ja siirtymiset tulivat kaikki rajusti kättä vasten ohi pisteistä.

Olisinkin halunnut aloittaa koko homman alusta alle puolet radasta ratsastettuani, mutta eihän se käy. Onneksi kuitenkin oman seuran rataharjoitukset on suunniteltu niin, että huonoimmat kohdat voi aina ratsastaa uudelleen radan jälkeen. Sain siis sen toivomani uusinnan koko radasta ohjeiden kera.

Noottia siis tuli ja aiheesta. Toisella kerralla rataa ratsastaessani piti keskittyä ainoastaan siihen, että hevonen on rento ihan koko ajan. Millään muulla ei ollut merkitystä, rento ja vielä rennompi. En saanut "hyökätä" liian rajulla paineella jos Martti jännittyi vaan ensin ajatella että hidas ja rento, sitten vasta kaikkea muuta. Voin kertoa että tämä ei ollut helppoa lauantaina. Kun Martti on siellä mörkömoodissaan se jännittyy heti, jos jalalla tuo liikaa painetta ja jos ohjaan jää liikaa kiinni. Käytännössä olo oli kyydissä toisella kerralla se, että älä vaan koske siihen hevoseen jalalla äläkä kädellä.

Kaikki ongelmat voisi ehkä tiivistää yhteen sanaan, yliyrittäminen. En tiedä mikä minua on viime aikoina vaivannut, mutta koko ajan ratsastaessa on ollut sellaista liiallista puristamista mukana. Siitä pitäisi päästä pois.

Pahoitteluni vanhoista kuvista, ne ovat viime syksyltä. Kenellekään ei sattunut omaa kameraani mukaan, joten lauantailta ei ole valokuvia eikä videota.

- Sisko

Kyvyt Esiin 2

No niin, nyt on Akun osalta kevään karkelot taputeltu ja seuraavan kerran julkinen esiintyminen on tiedossa syksymmällä Hippoksen näyttelyssä. 

Kaikki kuvat missä Aku on mukana, on ottanut TiitiT. Kiitos tuhannesti!

Odottelin ensimmäisen karsinnan jälkeen innolla toista, missä ratkaistaisiin se, pääseekö Aku finaaliin vai ei. Ensimmäinen karsinta antoi odottaa paljon, sillä Aku käyttäytyi niin hyvin ja mallikkaasti sekä hyppäsi myös hyvin. Tosin aina varsojen kanssa on se päivän kunto mikä ratkaisee ja Aku on nyt kuukauden aikana ottanut melkoisen kasvupyrähdyksen, minkä huomaa sen liikkumisesta.

Pojoing! Pieni jänis laukassa.

Sen kummallisempaa valmistautumistahan meillä ei näihin Kyvyt Esiin -karsintoihin ollut. Akua on irtohypytetty pari kertaa vuodessa ihan maitovarsasta asti, yleensä talvella/keväällä. Näin tänäkin vuonna. Se hyppäsi kerran tammi/helmikuussa ja toisen kerran huhtikuun alussa vähän reilu viikko ennen ensimmäistä karsintaa. Muuten se on saanut oleilla laitumella ja suurinpiirtein kerran viikossa olen käynyt sen harjaamassa ja irtojuoksuttamassa. Tämäkin valmistautuminen saattoi olla jopa liikaa, kun Aku ei ole "flashy" hyppääjä, enemmän sellainen taloudellinen, kuten emänsä. Se ei siis hyppää ylimääräistä, ja mitä tutumpaa homma on, sen lähempää se menee puomeja, kuitenkaan osumatta niihin.

Ensimmäisen karsinnan tapaan aloitettiin kävelemällä kujan läpi, kun esteet olivat puomeina. Tämän jälkeen Aku sai yhden kierroksen juosta täysin vapaasti kujaan verryttelyksi. Siitä lähdettiin pikkuhiljaa nostamaan esteitä, ensin ristikoiksi ja siitä ylöspäin. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, päästin Akun kujaan, jottei se menisi sinne liian lujaa ja ennättäisi hypätä kunnolla. Tästä huolimatta kaverilla oli kiire ja se näkyi myös suorittamisessa. Myös viime kertaa pidemmät välit aiheuttivat hieman "ongelmia" sillä Aku on suhteellisen pieni ja tässä kasvuvaiheessa laukka on olematonta. Tällä kertaa ei siis nähty parasta Akua, mikä myös näkyi selvästi pisteissä.

Aku oli tämän näköinen lähes koko suorituksensa ajan.

Ensimmäisenä askellajien arviointiin, koska se ei ole sitä (mielestäni) Akun vahvinta aluetta. Käynnin tuomari katsoi samalla, kun kävelytin Akun kujaan maneesin toisesta päästä. Hyppyjen jälkeen esteet ja puomit otettiin edestä pois ja Aku sai ravata ja laukata vapaana sekä vasemmalle että oikealle. Halutessani olisin voinut näyttää myös ravin kädestä, mutta tiesin että Aku ravaa paremmin itsekseen.

MEKANIIKKA JA KYKY KANTAA ITSENSÄ: 6,76
käynti: 6,8 Puhdasta ja melko rentoa. Tulisi olla aktiivisempaa ja matkaavoittavampaa.
ravi 7,0 Kevyttä ja tahdikasta, vielä voimaton ja saisi käyttää selvemmin niveliään.
laukka 6,5 Energistä, mutta laukkaa kovin suorin jaloin ja 3-tahtisuus kärsii kaarteissa.

LUONNE JA YLEISVAIKUTELMA: 7,0

KOKONAISARVOSANA: 6,88

Yhteistyöhaluinen nuori, jonka liikkeitä haittaa vielä voimattomuus tässä kasvuvaiheessa.

Tämännäköinen paperi tuli askellajiarvostelusta

Estepuolelta tuli seuraavat pisteet:

TEKNIIKKA JA KYKY:  6,8
rytmi ja tasapaino: hyvä
etujalan tekniikka: hyvä
takajalan tekniikka: hyvä
selän toiminta: hyvä
reaktiokyky: hyvä
ponnistus: hyvä

LUONNE JA YHTEISTYÖKYKY: 7,8
halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: hyvä
varovaisuus: hyvä

KOKONAISARVOSANA: 7,3

Tämännäköinen puolestaan hypyistä. Kuten näkyy, kaikki on hyvän puolella, vaikka vähän hajontaa löytyy.

Sanallista arviota Akusta ei kirjoitettu paperille, kuten askellajeista. Sen vuoksi olen sen osalta taas oman muistini varassa. Muistaakseni kehuja tuli selän käytöstä ja takajaloista, noottia puolestaan kiireisyydestä ja etulajoista. Kuvistakin näkee, että ei ne etujalat tosiaan olleet viime perjantaina hyvät, harottavat mihin sattuu.

Tiikerinloikka! Tästä kuvasta näkee hyvin, että hyppy on okserille lähtenyt kaukaa, kun Aku joutuu venymään päästäkseen takapuomin yli.

Tyytyväinen pitää kuitenkin pieneen hevoseen olla. Ei mitään sähellystä, riekkumista, hyppimistä, loikkimista tai muutakaan häröilyä. Se keskittyi tehtäviinsä, teki ne halukkaasti, innokkaasti ja korvat hörössä. Kelpo kisahevosen alku siis, ainakin tällä hetkellä. Tähtihyppääjäähän en periaatteessa tarvitse, kun en ole itsekään mikään tähtiratsastaja.

Laitan vielä omaan postaukseensa lisää kuvia Kyvyt Esiin -kisoista, kunhan saan niitä omasta kamerastakin perattua.

- Sisko

Kyvyt Esiin 1

No niin, Akun ensimmäinen suuri päivä oli viime sunnuntaina. Pääsen kyllä niin helpolla näiden Kyvyt Esiin -karkeloiden kanssa kun ne järjestetään Akun kotitallilla, ei tarvitse lähteä varsaa kuljettelemaan pitkiä matkoja. Vielä kun sunnuntaina sattui satamaan oikein huolella, niin oli mukava vain käydä hakemassa hevonen tallista ja viedä suorittamaan.

Täytyy kyllä olla ylpeä pienestä hevosesta. Se käyttäytyi niin hienosti, vaikka maneesiin kuului kolinaa, ääniä ja vaikka mitä. Ainoa missä sillä meinasi mennä hermo, oli, kun jouduttiin hetki odottamaan pihalla maneesiin pääsyä. Siinä se vähän steppaili häntä tötteröllä, mutta rauhoittui heti kun pääsi maneesiin sisälle.

Onks tukka hyvin? Jos on, niin let's mennään.

Ajattelin käyttää tämän ensimmäisestä karsinnasta kertovan tekstin esitelläkseni hieman Kyvyt Esiin -tapahtuman ajatusta ja miten siellä toimitaan. Ensimmäisenä pitää muistaa, että nämä tilaisuudet eivät ole sanan varsinaisessa mielessä kilpailut, vaan ennemminkin koulutustapahtuma nuorille hevosille. Tätä painotetaan varsinkin tuomareille. Jokaiselle varsalle pitäisi siis jäädä hyvä mieli ja tarkoituksena ei ole puristaa kaikkia mehuja niistä varsoista irti.

Tapahtuman konsepti on pysynyt samanlaisena niin kauan kuin minä olen niissä ollut katsomassa/avustamassa/järjestämässä yms., eli ainakin vuodesta 2007. Karsintoja on kaksi, ensimmäisessä karsinnassa on mukana vain estetuomari ja toisessa myös askellajituomari. Osallistumisoikeuden finaaliin saavat SRL:n sijoitussääntöjen mukaisesti ne hevoset, jotka saavat pistekeskiarvoksi hypyistä ja/tai askellajeista keskiarvoksi vähintään 7,8. Finaali järjestetään syksyllä Laatuarvostelun yhteydessä Ypäjällä. Finaaliin päästäkseen hevosen pitää olla osallistunut molempiin karsintatilaisuuksiin.

Ensimmäisellä kerralla jokaisesta hevosesta saa sanallisen arvioinnin estetuomarilta, eli niitä ei vielä pisteytetä. Arvioinnissa käytetään RJL:n laatimia lomakkeita, jotka auttavat myös tuomaria arvioinnissaan. Toisessa karsinnassa hevosesta saa sanallisen ja numeerisen arvioinnin sekä este- että askellajituomarilta. Oman hevosensa arviointia kuunnellessa ei kannata ottaa itseensä, jos hevosta ei kehuta maasta taivaaseen. Nuorten hevosten kohdalla päivän kunto ratkaisee ja se saattaa 2-3- vuotiaalla vaihdella paljonkin riippuen kasvuvaiheesta, jännittämisestä, valmistelusta jne. Tuomarithan eivät ole nähneet hevosta missään muualla kuin suorittamassa karsinnassa, joten jos mamman kultamussukka käyttäytyy huonosti, niin se saa myös sen mukaisen arvioinnin. Itse arvostan tuomaria, joka osaa sanoa, että tänään ei mennyt ihan nappiin, siksi tällaiset pisteet ja kiinnitä tähän ja tähän jatkossa huomiota.

Tilaisuudessa ei myöskään itse kannata jäädä tuppisuuksi. Jos hevonen ei ole irtohypännyt paljon ennen karsintoja, se kannattaa sanoa. Näin tuomari ei oleta, että hevonen pystyy suorittamaan ikäluokkansa maksimin, vaan aloittaa varovaisemmin. 2-vuotiailla kujan viimeisen okserin maksimikorkeus on 110cm ja 3-vuotiailla 130cm. Muita kujan esteitä nostetaan tarvittaessa hevosen mukaan ja tuota viimeistäkin voi omistajan niin halutessa nostaa maksimista, mutta se ei vaikuta arvosteluun sen enempää.

3-vuotiaan hevosen kohdalla voi myös jo ennakkoon ilmoittaa, että se on askellajipainotteinen ja hyppää pienempiä esteitä. Näin tuomareilla on tiedossa etukäteen, ettei edes yritetä nostaa estettä sinne maksimitasolle. Olen oikeasti nähnyt sellaisia hevosia, joita ei voisi edes kuvitella irtohypyttävänsä sinne 110/130 cm asti, kun niillä ei ole mitään tajua hyppäämisestä. Muutamalla niistä on kyllä ollut sitten muita kykyjä ihan riittämiin ja niiden tuskin tarvitsee elämänsä aikana puomia kummoisempia ylitellä, jos sitäkään.

Kerrankin osui painallus oikeaan kohtaan Akua kuvatessa :)

Akun osalta ensimmäinen karsinta sujui siis hyvin. Se hyppäsi muutaman kierroksen kujassa ja viimeisellä kerralla arviointiesteenä oleva okseri oli siellä 2-vuotiaiden maksimissa, tai ainakin lähellä sitä. Aku oli innoissaan tehtävistä kuten aina, mutta ei aivan niin terävä kuin se voisi olla.

Tuomarin arviot sunnuntailta olivat seuraavat:

TEKNIIKKA JA KYKY:
rytmi ja tasapaino: hyvä
etujalan tekniikka: hyvä
takajalan tekniikka: hyvä
selän toiminta: hyvä
reaktiokyky: hyvä
ponnistus: hyvä

LUONNE JA YHTEISTYÖKYKY:
halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: erinomainen
varovaisuus: hyvä

Sanallisina kommentteina oli, että näyttää siltä että se ei joudu vielä hyppäämään näillä korkeuksilla, on hyvässä tapasapainossa ja tekee kaiken kuten kuuluukin. Näin pelkän kuulomuistin perusteella referoituna.

Nyt ei muuta kuin jännäämään toista karsintaa ja miten siellä menee. Peukut pystyyn!

- Sisko

Riders Inn 25.3.2016

Kiire ei helpota ollenkaan, ja sen vuoksi tämäkin postaus on tuhottoman myöhässä + ilman videoita. Lisäilen videot tähän siinä vaiheessa, kun saan ne muokattua kuntoon. Nyt kuitenkin palataan tuonne 25.3.2016 päivään ja Riders Innin 1-tason kisoihin.

Lahjattomat treenaa, sanotaan. Tästä huolimatta taidan olla jotenkin yllytyshullu tai muuten vähän pipi päästäni, kun suostuin lähtemään Riders Inniin kilpailuihin tällä valmistautumisella. Toki estekorkeudet olivat pienet, juuri tuon treenaamattomuuden johdosta. Kaikesta huolimatta positiivisella mielellä kyllä päästiin kotimatkalle.

Pakattiin siis Martti ja matkakumppani autoon perjantai-aamuna ja lähdettiin ajelemaan Hyvinkäälle. Lähtö vaati hieman logistista suunnittelua, kun matkakumppani tuli kyytiin toiselta tallilta, mutta eipä siitä suurta ongelmaa tullut. Päivästä tuli yllättävänkin pitkä, sillä sekä 70cm että 80 cm luokissa oli todella paljon osallistujia. Martti myös otti roolinsa rauhoittavana matkakumppanina vissiin hieman liian tosissaan, kun ei olisi millään halunnut tulla kotimatkalle lähtiessä traileriin, kun se kaveri jäi vielä ulos. Hölmö vanha hevonen.

2.vaihe, copyright Saana Salli.

Koska en ole käynyt aiemmin Riders Innissä edes katsomassa kisoja, odotin mielenkiinnolla millainen paikka se olisi. En joutunut pettymään puitteisiin, ne olivat hienot. Rataa kävellessä nauroimme kaverini kanssa, että molempien hevoset saisivat varmasti kohtauksen, kun pääsevät areenalle. Niin paljon siellä oli erilaisia kukkia ja johteita. Rata itsessään oli kiltti ja helppo, pidin erityisesti toisesta vaiheesta, joka tarjosi vaihtoehtoja. Tosin itse menin juuri tähän lankaan 80cm radalla ja mokasin huolellisesti. Onneksi osaan nauraa itselleni. Tein esimerkiksi kahden laukan sarjaväliin 3 askelta.

Vaikka tuloksellisesti kisat menivät hyvin (2. ja 10. sija), niin itse ratoihin en kuitenkaan voi olla hirveän tyytyväinen. Martti oli yllättävän vähän "spooky", mutta kuitenkin sen verran riittävästi, että se vaikutti sen ratsastettavuuteen negatiivisesti. Kun se on jännittynyt, jää siltä selkä alas, laukka on huonoa ja hypyistä häviää se pienikin laatu mitä niissä voisi olla. Plussana vielä se, että kaikki kaarteet mennään kantaten sisäpohjetta vasten. Jännittyneenä se ei myöskään vastaa apuihin lähellekään niin hyvin mitä rentona. Sen vuoksi hommasta tulee yleensä tasapainoilua apujen kanssa, kun Martti saattaa yhdessä kulmassa reagoida todella voimakkaasti saman vahvuiseen apuun, mihin se edellisessä kulmassa on jättänyt reagoimatta.

70cm 2.vaihe, copyright Saana Salli

Kuitenkin, kun radat suhteuttaa siihen treenimäärään mitä on talven aikana esteillä päästy tekemään, täytyy todeta, että rutiini on riittävä tällä tasolla, sekä hevosella että ratsastajalla. Myös pitää muistaa, että Martti on aina uusissa kisapaikoissa enemmän tai vähemmän jännittynyt, varsinkin radalla. Toki nyt tuli huomattua, ettei sen kunto ole missään huipussaan ja se väsähti 80cm radalla aika totaalisesti. Tästä eteenpäin on siis tiedossa kuntotreeniä.

Se, mikä minua kisajärjestelyissä ihmetytti oli sallittu ratsukkojen määrä verryttelyssä sekä verryttelyesteiden hyppysuunta, mikä pysyi koko ajan samana. Kyseessä kuitenkin oli 1-tason kisat, jossa kisaajilla ei ole samaa rutiinia kuin 3-tasolla, niin verryttelyssä meno oli välillä aika villiä 9 muun ratsukon kanssa. Ei siinä paljon suuntaa vaihdeltu, kun suurimmaksi osaksi aika meni possujonossa silmät selässä, kun kaikki eivät osanneet edes huutaa tullessaan esteelle.

copyright: Saana Salli

Näin jälkikäteen mietinkin, että mitenkähän sitä kisajärjestäjänä pystyisi vaikuttamaan verryttelyyn niin, että se olisi mukava kokemus ratsukoille, missä oikeasti pystyy ratsastamaan hevosensa rennoksi ja hyväksi ennen suoritusta. Tämä tosin saattaa olla ikuisuuskysymys ja verryttelyhän taitaa olla ongelmallinen vain 1-tason pienissä luokissa, ainakin oman kokemuksen mukaan.

Loppukaneettina voisin todeta, että kyllä me taidetaan uudelleenkin Riders Inniin lähteä kilpailemaan, jos vain sattuu kalenteriin sopivia kilpailuja. Puitteet toimivat varmasti vielä paremmin ulkokaudella, kun verryttely on lähempänä kuin talvella.

Kuvista vielä suuren suuri kiitos Saana Sallille :)

- Sisko

Mistä tiedän että on kevät?

Minulle varma kevään merkki on se, että tekemistä on enemmän kuin aikaa. Luulin että tänä keväänä tahti olisi "siviilielämässä" hieman rauhallisempi kuin työelämässä, mutta mitä vielä. Tämän kiireen kanssa eläessä jää tekemättä ne asiat, mitkä eivät ole niin tärkeitä, kuten blogin kirjoittaminen.
Tässä kuitenkin nopeasti hevosten kuulumiset ja lähitulevaisuuteen suunnitellut kuviot.

Martti on pikkuhiljaa taas pääsemässä talven jälkeen töiden makuun. Kenttä ennätti tuossa jokin aika sitten jo kerran sulaa, että siinä pääsi ratsastamaan kunnolla, mutta jäätyi uudelleen pakkasten tultua. Nyt kuitenkin näyttäisi säätiedotteidenkin muodossa paremmalta ja kenttä oli jo eilen toisesta päästään kuiva ja hyvä. Kerkeeväisenä ollaan sen kanssa oltu, kun pari viikkoa sitten käväistiin oman seuran rataharjoituksissa ja viime perjantaina Riders Innissä hyppäämässä. Lupaan kirjoittaa Riders Innin kisoista oman postauksensa, kun saan kuvat ja videot kuntoon!

Martin näkemys karvanhoidosta, se vissiin kuvittelee olevansa virtahepo.

Martin osalta suunnitelmat tämän kevään ja kesän suhteen ovat levällään kuin Leppäsen eväät. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu siitä, etten ole päässyt esteilläkään valmentautumaan tänä talvena kunnolla, puhumattakaan sitten siitä kouluratsastuksen osasta. Todennäköisesti käydään jossakin pienissä kisoissa omaksi iloksi ilman mitään sen kummoisempaa estekorkeus tavoitetta tai muuta. Katsotaan siis rauhassa ja jos eteen tulee kivoja kisoja, niin aikataulujen natsatessa lähdetään kisaamaan. En siis ajatellut ottaa mitään stressiä aiheesta.

Aku puolestaan on toipunut ruunauksesta todella hyvin ja narun päässä pomppiva ilmapallo on ulkoiluluvan saatuaan taas taantunut laamaksi. Eilen sain myös pienen läpimurron sen jalkojen pesun suhteen, kun se antoi kaataa kauhasta vettä takajalalle ilman potkimista. Kauhaa käytin apuna ihan sen vuoksi, että sen kanssa pääsee nopeammin väistämään eikä tarvitse pelätä että minä tai hevonen kompastuu letkuun. Kengittäjältäkin Aku on ennättänyt ruunauksen jälkeen saamaan kehuja siitä, kuinka hyvin se jaksaa seistä jalkoja vuoltaessa. Sen kanssa kaikki näyttää edelleen siis hyvin valoisalta.

Sneak peak! Riders Innissä meni ihan hyvin.

Akun keväälle on tiedossa enemmänkin tapahtumia. Ensi viikolla treenataan vielä viimeisen kerran irtohyppäämistä ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Ensimmäinen karsinnoista pidetään huhtikuun puolivälissä ja toinen huhtikuun viimeisellä viikolla. Pikkuheppa saakin siis ruveta totuttelemaan kiillotusaineeseen, letittämiseen ja ennen kaikkea vieraisiin hevosiin omalla kotipihalla. Kesän Aku saa viettää laitumella ja syksyllä sitten on taas tiedossa ainakin Hippoksen näyttely.

Yritän ottaa itseäni hieman niskasta kiinni tänne kirjoittamisen kanssa. Nyt kun on kuitenkin tapahtumia tiedossa, niin olisi mistä kirjoittaa.

- Sisko

Viikin hevossairaala

Viimeinkin tämä päivä on täällä. Akusta tulee ruuna! Päätös oli maailman helpoin, enkä edes hetkeäkään miettinyt pitäväni sitä orina. Ainoita mutkia matkaan aiheutti tuo kuljettaminen ja miten sen saisi onnistumaan. Vaikka mietin ja pohdin tuota kuljettamista moneen otteeseen, niin pakko oli ruunaukselle lyödä päivämäärä lukkoon. Halusin ehdottomasti hoitaa homman pois päiväjärjestyksestä sen verran aikaisin, että Aku olisi täysin parantunut Kyvyt Esiin -karsintoihin mennessä.

Päädyimme lopulta siihen, että viemme Akun Viikkiin jo operaatiota edeltävänä iltana. Näin sitä ei tarvitse paastottaa yötä kotona ja saamme kuljetettua sen heinäkasan kanssa Helsinkiin. Ajomatka on kuitenkin trailerilla vähintään tunnin verran ja herra ADHD malttaa tällä hetkellä seistä kiinni ilman virikkeitä noin minuutin.

Näin jo ennen Viikkiin menoa täytyy kyllä antaa pointsit kotiin heidän asiakaspalvelustaan. Ajanvaraukseen ei ole tarvinnut jonotella, kaikki vastanneet ovat olleet ystävällisiä ja vastanneet mielellään minun välillä tyhmiltäkin tuntuneisiin kysymyksiini. Hyvillä mielin olen siis Akun sinne jättämässä illalla.

Nyt vain sitten kaikki sormet ja varpaat ristiin että kaikki menee hyvin ja säästytään tapaturmilta ja komplikaatioilta.

- Sisko

Onko minusta tullut tätihevostelija?

Eilen illalla nukkumaan mennessäni pyörittelin taas kaikenlaisia asioita päässäni. Janne on joskus vitsillä sanonut ettei minun kannattaisi ikinä ajatella mitään, kun lopputulos ei useinkaan imartele minua. Nyt mieleeni löysi ajatus siitä, että onko minusta tullut se kaikkien "vihaama" tätiratsastaja.

Jos pelkkää ikää ajatellaan en koe olevani täti-ikäinen. Kuitenkin huomaan välillä, etten ole enää ihan niin reikäpäinen kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Silloin 17-18 -vuotiaana ei paljon mietitty voiko pellolla laukata niin kovaa kuin hevosesta irtoaa tai onko este liian iso ylitettäväksi. Sitä vaan mentiin. Mitä enemmän vauhtia, sen parempi. Kai se kuuluu nuoruuteen, että luulee olevansa kuolematon, vaikka välillä vähän rapatessa roiskuisikin.

Tällä hetkellä minulla on muutama muisto noilta ajoilta. Lonkassa oikealla puolella on edelleen tunnoton kohta, vasen polvi muistuttaa olemassa olostaan silloin tällöin ja oikeassa kyynärvarressa on arpi. Veikkaisin myös nuoruuden terveisiksi sitä, että nykyään sormet ja varpaat eivät tarkene pakkasessa yhtään, paleltuvat heti. Aika vähällä ollaan kuitenkin selvitty, sillä yhtään luuta ei ainakaan vielä ole murtunut matkalla.

Saan kuitenkin itseni nykyään enemmän ja enemmän kiinni siitä, että ajattelen "mitä jos..." Pahin tällainen oma päänsisäinen "mitä jos" pyörittely on ollut minulla menossa liittyen Akun kuljettamiseen. Mitä jos se ei seisokaan, mitä jos se loukkaa itsensä, mitä jos sen kuljettaisikin irtonaisena... ja niin edelleen.

Oikeastaan tilanne on mielenkiintoinen, sillä miltei kaikki tällaiset jossittelut liittyvät itseasiassa Akuun. Voisikohan alitajuntani tehdä tämän, kun minulla on niin suuret toiveet sen suhteen? Martista tiedän jo, että se seisoo trailerissa kaikessa rauhassa, se harvemmin saa myöskään mitään hepuleita tarhassa ja muutenkin se on sellainen suhteellisen varmajalkainen yksilö.
Martinkin kohdalla kyllä jossittelua on ilmaantunut tässä alkuvuodesta. Mitä jos se ei näe enää kunnolla kun säikkyy pimeässä, mitä jos sillä onkin vatsaongelmia ja tätä rataa.

Olen yrittänytkin itse itselleni takoa päähän, että hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Näitä tapahtumia ei voi estää ja hevosta ei voi kääriä kuplamuoviin. Ainoa mitä voi tehdä, on luottaa itseensä ja ajatella asioita järkevästi hevosen kannalta. Tätä kautta ajateltuna Martin ongelmat juontuvat enemmän todennäköisesti epäsuhdasta liikunnan ja väkirehun määrässä. Vähensinkin sen kaura-annosta reilusti ja sen jälkeen homma on alkanut luistaa vähän paremmin pienemmällä pörinäenergialla. Akun osalta puolestaan jännitysmomentti säilyy kuljetuksen suhteen keskiviikkoon asti. Silloin se matkaa Viikkiin ruunattavaksi. Tämän osalta ei voi muuta kun toivoa parasta ja katsoa kuinka käy, niin ja ajatella, että jos jotain sattuu, niin klinikallehan sitä oltiin matkalla jokatapauksessa.

- Sisko

Turhautumisesta

Kyllä, olen turhautunut treenitilanteeseeni. Olen turhautunut myös keleihin, maneesittomuuteen sekä ajanpuutteeseen. Tästä syystä myös kirjoittaminen tänne on tuntunut ajanhukkaamiselta, koska ei ole ollut mitä kertoa.

Nyt tuntuu siltä, että johonkin pitää päästä purkamaan ajatuksia. Tämä vyyhti lähtee keriytymään oikeastaan jo parin vuoden takaa ja selkeästi nyt se on saavuttanut lakipisteensä. Pari vuotta sitten Martilla oli takanaan syksy/talvi kuntoutumista ristiliitosvauriosta. Koska vamma löytyi syksyn puolella, en saanut sitä kuntoon ennen talven treenikautta joten valmennuksiin osallistuminen jäi pois siltä talvelta. Kevät/kesä meni siis tuntumaa hakiessa ja olin valmis heittämään hanskat tiskiin, kun tuleva talvi näytti yhtä huonolta kuin edellinenkin.

Ratkaisu kuitenkin löytyi ja Martti muutti uuteen osoitteeseen. Tässä vaiheessa tarvitsin selkeästi sen hengähdystauon, jotta motivaatio löytyisi ratsastamiseen uudelleen. Motivaation etsintä kesti sen pari vuotta. Nyt olisi motivaatio kohdallaan, mutta omat aikataulut asettavat omat esteensä.

9-to-5 toimistotyö tarkoittaa sitä, että käyn ratsastamassa iltaisin. Jokainen varmasti tietää Suomen talvet ja sen, ettei valoa ole paljon. Onneksi kentällä on hyvät valot, mutta siihen se sitten vähän jääkin. Pimeässä ei tarvitse siis ratsastaa, mutta se pohja, se pohja. Ilman maneesia sitä ollaan täysin säiden armoilla. Pilkkopimeässä pelto tai maastoilu yleisellä tiellä ei ole minulle vaihtoehto. Toki naapurissa on maneesi, mutta matkaa sinne hevosen kanssa kuitenkin on parhaimmillaan (nopeimmillaan) se 15 minuuttia suuntaansa. Jos on huonot kelit kuten nyt (ja pitkälti koko talvi ollut), niin matka aika kasvaakin jo puoleen tuntiin, kun pellon läpi ei voi oikaista. Tähän täytyy myös todeta, että jos kävisin maneesilla useasti, olisi se kustannuksellisesti sama, kuin Martti olisi maneesitallilla.

Nämä voivat kuulostaa jonkun mielestä tekosyiltä ja selittelyltä, mutta toivotan tervetulleeksi kokeilemaan. Jos pystyisin käymään tallilla valoisaan aikaan talvellakin, en uskoisi että minulla olisi tällä hetkellä yhtä suurta turhautumista. Tämä ei vain ole ikävä kyllä mahdollista, kun elämässäni on muutakin kuin pelkkä ratsastus.

Martti jäi meille Akun oston myötä sen vuoksi, että minulla on hevonen jolla ratsastaa ennen Akun selkään kiipeämistä. Toki myös sen takia, että se on "perheenjäsen". En kuitenkaan enää näe järkeä tässä touhussa Martin kannalta, kun sen liikkuminen koostuu pääsääntöisesti viikonloppuisin maastoilusta. Muina päivinä se enemmän ja vähemmän on pidemmän aikaa pitänyt vapaata tai kävellyt, johtuen juuri kentän kunnosta. Kyseessä on kuitenkin täysin terve ja käyttökuntoinen hevonen, joka vielä osaa paljon asioita. Vähäisen liikutuksen takia siitä onkin kuoriutunut aikamoinen sähköjänis, joka pelkää esimerkiksi postilaatikoita. Viimeksi eilen meinasin tippua kolmesti sen selästä maastossa ihan vaan sen vuoksi että se säikkyy. Uutena temppuna tuli myös vastaan pystyyn hyppääminen.

Mielessäni siis painaa ajatus huonosta hevosenomistajuudesta sen lisäksi, että olen turhautunut treenin puutteesta. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, ettei tallille ole kiva mennä toteamaan, että tänäänkin mennään käyntiä pimeällä pihatiellä. Onneksi on olemassa pieni valopilkku Aku, joka on vaan ihan mielettömän kiltti, fiksu sekä toimiva ja joka vielä hyppääkin mukavasti.

- Sisko

Kuutamokeikka (valmennus nro 2)

Pari viikkoa sitten päästiin toista kertaa tämän uuden valmentajan silmän alle. Matkalla maneesillekaan ei tällä kertaa tarvinnut otsalamppua, kun täysikuu mollotti pilvettömällä taivaalla (voitte vain kuvitella kuinka kylmä oli). Tuli kyllä tarpeeseen taas tämä valmennus. Tehtävät olivat hyviä ja niissä oli selkeä ajatus takana. Martti vaan oli sitä mieltä, että mitä kovempaa saa mennä, sitä kivempaa. Normaalista hieman uneliaasta rauhallisuudesta ei siis tällä kertaa ollut tietoakaan.

Aloitettiin tällä kertaa ihan perinteisillä ravipuomeilla ympyrällä. Ympyrällä oli kaksi kertaa kolme puomia, toiset puomit lyhyemmällä välillä kuin toiset. Martti oli tässä vaiheessa vielä aivan super. Sen kanssa oli todella helppo tulla näitä puomeja molempiin suuntiin. Se jäikin ehkä parhaimmaksi osaksi tämän kerran valmennusta.

Ravin jälkeen vaikeutimme tehtävää niin, että toiset puomit tultiin ravissa ja toiset laukassa. Vasemmalle tämäkin tehtävä sujui ihan hyvin, lukuunottamatta sitä että Martti ennakoi todella lahjakkaasti ravipuomien jälkeisen laukannoston lähes joka kerta. Vasempaan kierrokseen se pysyi sentään vielä hyvin hallinnassa, eikä suurempia jänöloikkia esiintynyt puomeilla. Oikealle mennessä laukannoston ennakointi alkoi tulla jo ennen ravipuomeja ja homma meni aikamoiseksi säätämiseksi. Martti käytännössä juoksi koko ajan pidätettä vasten ja itse en jotenkin saanut jalkoja ja istuntaa hevosen ympärille riittävän hyvin. Saimme kai yhden hyvän kierroksen ympyrällä, johon sitten lopetettiinkin tämä tehtävä.

Varsinaisen hyppäämisen aloitimme kahdella pystyllä, jotka oli sijoitettu diagonaaleille. Niiden edessä oli maapuomi ja takana kavaletti. Maapuomilta pystylle oli noin viisi metriä (1 laukka) ja kavaletti oli puolestaan sijoitettu noin kolmen metrin päähän esteestä. Tehtävän tarkoituksena oli siis saada hevosia hyppäämään vähän enemmän ylöspäin, ei niinkään eteenpäin. Niiden piti myös olla teräviä, mutta samaan aikaan rentoja ja menossa eteenpäin. 

Tehtävänä tämä olisi ollut Martille juuri sopiva, sen ongelmanahan on hitaat etujalat. Sunnuntaina kuitenkaan siinä ei ollut mitään hidasta, ellei pidätteisiin reagointia lasketa. Vauhtia oli siis aivan liikaa ja selkeästi Martilla oli "mörköpäivä", mitä tulee itse esteisiin. Herranjestas esteessä olleet täytteet olivat pelottavia. Vauhti + "mörköpäivä" = päätöntä kaahausta ja laakana lähteviä hyppyjä. Tätä ongelmaahan myös edesauttoi todella paljon se, että en vieläkään päässyt kunnolla istumaan Martin ympärille ja puolipidätteet eivät todellakaan menneet läpi.

Kun esteitä nostetiin tässä tehtävässä, malttoi Marttikin jo vähän keskittyä enemmän. Esteiden jälkeen se kuitenkin vielä sinkaisi menemään ja puolipidätteen läpi saaminen oli työn takana. Parempaan päin kuitenkin. 

Tästä vaikeutettiin tehtävää vielä yhdellä pykälällä ja mukaan otettiin linja. Linjalla oli ensin ristikko, jolta oli 13 metriä sarjalle, jonka väli oli 6-8 metriä (yksi laukka, tarkkaa metrimäärää en tiedä). Jujuna oli tehdä kolme laukkaa venyen ristikolta sarjalle, jolloin sarjavälissä sai jäädä hieman odottamaan ja hevosten pitäisi tulla takaisin (joo, niin varmaan...).

Ensin siis tultiin pysty diagonaalilta, miltä jatkettiin pitkän sivun kautta linjalle. Linjan jälkeen taas homma pakettiin ja toinen pysty diagonaalilta heti perään. Tätä tehtäessä Martti hyppäsi parhaimmat hyppynsä pystyille, mutta linjalla ei mitään kontrollia. Tämän jälkeen saatiinkin tulla "muutaman" kerran uudestaan tuo linja. Ehkä viidennellä yrittämällä sain Martin edes vähän kuulolle, vaikka ensimmäisessä välissä pitikin edetä. Siihen oli hyvä lopettaa tällä kertaa. 

Nyt ei muuta kuin kouluratsastustreenejä, että saadaan tuo ylimääräinen virta hevosesta pois ja pidätteet toimiviksi. Eteenpäin se kyllä menee tällä hetkellä riittävän paljon. Pahoittelen kuvien puutetta näistä treeneistä. Isosiskoni oli kyllä apujoukoissa mukana, mutta pakkasen takia kääriytyi katsomossa hevosten loimiin, joten kuvaamisesta ei tullut oikein mitään.

- Sisko

Vielä naurattaa...

...mutta naurattaako tulevaisuudessa. Se pienen pieni varsani on kasvanut yhdessä hujauksessa jo 2-vuotiaaksi nuorukaiseksi ja matkan varrella on tullut selväksi, että Akulla on mielipiteitä. Toisin kuin Martti, se ei myöskään yhtään arastele kertoa niitä.

Sukuvika, voisi joku sanoa. Aku termiitti pitää taas kohta laittaa sellaiseen sähköaitaan, missä kulkee virta. Tällä hetkellä laitumella se syö lankoja, tolppia ja mitä nyt ikinä eteensä sattuu saamaan eikä kavereiden loimetkaan säästy hampailta. Tulee siis emäänsä, joka syö tiensä ulos karsinasta, jos seinät ovat puuta.

Välillä oikein naureskelen kun mietin noiden hevosteni erilaisuutta. Siinä missä Martti ottaa rennosti ja rauhassa, on Aku jo sitä mieltä että jotain aktiviteettia pitäisi saada. Pesupaikalla Martti saattaa nukkua ja nuokkua kaikessa rauhassa vaikka koko loppupäivän, mutta Akun kanssa sitä ei voi edes ajatellakaan. Se tulee perässä katsomaan kun vaihdan harjan harjakassista, hännän selvityksessä se yrittää aina myös olla mukana. Jos se ei muuta tekemistä keksi, niin se nappaa kiinnitysnarut suuhunsa ja mutustelee niitä tai vaihtoehtoisesti polkee jalkaa.

Aku lempipuuhassaan.

Olen minä nähnyt Akun seisovan kiinni pesukarsinassa myös ihan paikallaankin. Ne on niitä harvoja kertoja, kun se kuulee mielestään kiinnostavia ääniä. Muun muassa lämpöilmapuhallin sai sen seisomaan, kun se ei ymmärtänyt mistä ääni oikein kuului. Toinen kikka on se, että joku pitää sen edessä suolakiveä. En ole ikinä aiemmin tavannut hevosta, joka olisi niin innoissaan suolakivestä kuin Aku. Se on ollut meillä käytössä myös lastauksen apuna.

Vielähän nämä kaikki on laskettavissa sellaiseksi nuoren hevosen kärsimättömyydeksi. Kuitenkin miettiessäni Akun emää (tällä hetkellä 21-vuotta), niin ei se kyllä Marttia käytökseltään muistuta. Suurin ero siinä on, että Akun emä tuntuu koko ajan olevan paljon valppaampi ympäristölleen kuin Martti. Todennäköisesti siis Akusta ei ikinä tule niin rauhallista ja kärsivällistä kuin mitä Martti on.

Silti tuo pieni hevonen jaksaa myös hämmästyttää. Kun Aku loukkasi silmäänsä ja se piti tikata, olin henkisesti valmistautunut parin tunnin painimatsiin. Sen verran hankalassa paikassa se haava oli. Mitä vielä, päästiin aika helpolla sen kanssa. Joo, toki siihen meni tuplasti rauhoittavaa mitä Marttiin olisi tarvittu ja sen lisäksi vielä pidimme sillä huulipuristinta, mutta aika tyynesti kaveri kuitenkin siinä kainalossani seisoi operaation ajan.

Kuvasta ei ehkä hyvin näe, mutta tyhmä suolakivi ei selkeästi tottele ja sitä pitää komennella etujalalla.

Toisen kerran hämmästyin eilen. Kysyin hierojalta kokeilisiko hän miten Aku hieromiseen suhtautuu. (Okei, näin nuori vielä mitään hierontaa tarvitse, mutta ihan tulevaisuuden kannalta.) Hierojakin hämmästyi, kuinka hyvin Aku seisoi ja antoi koskea itseensä, ihan kuin vanhemmat paljon hierotut hevoset.

Jos totta puhutaan, on pari vuotta mennyt todella nopeasti. Akun syntymävuoden kesä on kyllä niin tuoreessa muistissa, että ihmettelen välillä mihän tämä aika oikein menee. Jos seuraavat pari vuotta menevät yhtä nopeasti, niin sehän on melkein kohta huomenna, kun Aku on neljä ja pitäisi miettiä kilpailuja ja ihka oikeaa treenaamista sen kanssa. APUA!

- Sisko

Estevalmennus, long time no see...

Edellinen valmentaja siis lähti ulkomaille. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaiseloa valmennuksien suhteen, sillä en vain ole keksinyt mihin mennä. Olemme myös yrittäneet löytää tallilla sellaisen valmentajan, mikä sopisi koko porukalle, joka kävi edellisen valmentajan tunneilla. En ole ottanut tästä kuitenkaan itselleni mitään paniikkia. Talvella treeni-into on kuitenkin aina vähän matalalla ja en kuitenkaan kilpaile mitenkään verenmaku suussa Martin kanssa. Kunhan käyn voittamassa itseni aina silloin tällöin.

Yksi valmentaja kävi pitämässä pari tuntia lokakuussa. Itse en niihin osallistunut, mutta kuunteluoppilaana olin. Hänen ajatuksensa kuitenkin olivat aivan toisella suunnalla mitä edellisellä valmentajalla. En ollut valmis tekemään niin suurta kulttuurimuutosta Martin kanssa ja samaa vähän valittelivat muutkin. Näin ollen etsintä jatkui.

Vähän ennen joulua päästiin estetunnille mukaan. Tuntien jälkeen koko porukka oli sitä mieltä että nyt oli löytynyt "se" valmentaja. Vaikka tämä valmentaja ei ollut ikinä nähnytkään meitä Martin kanssa ratsukkona, olivat saadut ohjeet todella tarkkasilmäisiä. Valmentaja myös uskalsi sanoa asiasta heti, eikä vasta sitten tehtävän jälkeen. Itselleni jäi siis todella positiivinen fiilis tästä valmentajasta ja uudelleen ollaan valmennukseen menossa mukaan.

Kerrankin minulla on myös videomateriaalia valmennuksesta, jotta on helpompi itse muistella mikä meni hyvin ja mihin tarvitsee kiinittää jatkossa enemmän huomiota.

Aloitimme tunnin hyvin loivilla väistöillä. Tällä valmentaja selkeästi halusi tarkistaa sen, miten hevoset on perusratsastettu. Toisella pitkällä sivulla oli kolme puomia seinän suuntaisesti, joiden väliin piti tehdä ensin loiva ja lyhyt väistö uralta poispäin ja saman verran takaisin uralle päin. Tätä tehtiin sekä ravissa että laukassa. Martista huomasi selkeästi puolieron laukassa, missä se olisi halunnut mieluummin tehdä laukanvaihdon oikeasta vasempaan kun väistön suunta muuttui. Omassa ratsastuksessa oli toki myös sanomista ja tehtävän parempi suorittaminen olisi vaatinut kuljettajalta vähän enemmän keskittymistä ja pikkutarkkuutta. Mutta eipä tuo tehtävä nyt niin älyttömän vaikealta tuntunut.

Väistöistä jatkoimme kavaleteille, missä niitä tultiin jos jonkinlaisista kaarteista. Tässä tehtävässä näkyi aluksi selvästi se, ettei oltu hetkeen hypätty. Molemmat sukelsivat. Tai oikeamminkin kuski sukelsi, jolloin hevonen pääsi sinkoamaan. Tästä korjattiin sitten toiseen ääripäähän, eli kuski ratsasti niin pohjaan että hyvä kun Martti tajusi nostaa kinttunsa puomin yli. Tämän jälkeen sain hyvän tunteen kavaleteille ja vaikein tehtävä menikin kuin ajatus.

Kavalettien jälkeen oli luvassa jumppasarja. Martti oli suhteellisen väsähtänyt jo tässä vaiheessa, joten sen ratkaisu oli jumpan jälkeen heti singota kovaa eteenpäin. Tätä se ei pitkään aikaan ole tehnyt, mutta oli hyvin tuttu reaktio silloin kun se oli 7-8-vuotias. Jos joku oli vaikeaa tai se oli väsynyt, sen ratkaisu oli aina korjata virheet vauhdilla. Jouduin myös korjaamaan suhteellisen paljon suoruutta jumpalla, Martti nimittäin halusi valua aina vasemmalle. Viimeisellä kerralla onnistuinkin tässä hyvin, kun lopulta uskaltauduin korjaamaan riittävästi.

Jumppasarjan jälkeen tulimme vielä kummastakin kierroksesta kerran pituushalkaisijalla olleen okserin. Ensimmäisellä kerralla olin turhan varovainen lähestymisessä, mutta toisella kerralla meni jo paremmin. Martti vain sai taas päähänsä olla vähän spooky, vaikkei esteessä itsessään mitään erikoista ollutkaan.

Toisenkin kerran ollaan jo ennätetty valmennukseen. Säästän tästä valmennuksesta napatut kuvat siihen, sillä tuosta toisesta ei ole kuvia/videota. Kyllä mulla "kameramies" oli matkassa mukana, mutta paleli katsomossa parin loimen alla.

- Sisko

Talvikarvasta ja pellavasta

Martti on nyt pari kuukautta syönyt samaa pellavarehua mitä Akukin. Täytyy kyllä kehua, että kyseinen rehu on hintansa arvoinen. Molemmilla hevosilla karva on ihan älyttömän hyvässä kunnossa, Martinkin karva on parantunut ihan silmissä siihen mitä se oli vielä alkusyksystä. Perinteisiä talven hankaamisjälkiäkään ei ole näkynyt (täytyy koputtaa puuta...).

Jos vertaillaan, niin Martin karva on sellaista pitkää, ohutta ja harvaa. Perinteinen mammuttikarva siis. Erona aiempiin vuosiin on se, että se ei hankaudu niin helposti poikki. Aku puolestaan ei mielestäni ole kasvattanut talvikarvaa perinteisessä mielessä laisinkaan. Tuntuu että sen karva on vain tihentynyt talvea varten, muuten se muistuttaa kesäkarvaa. Tästä huolimatta en ole nähnyt sen palelevan missään kelissä.

Mietinkin nyt, että voiko yksi rehu ihan oikeasti vaikuttaa noin paljon. Viime vuonna nimittäin Akukin oli aikamoinen karvaturjake. Jos muistan oikein, niin Aku alkoi syödä pellavaa viime vuoden alussa, eli silloisen talvikarvan kasvuun se ei olis niinkään päässyt vaikuttamaan. Täytynee painaa tämä asia muistiin ja tarkkailla Marttia erityisesti ensi syksynä ja talvena.

Mitä tämä "ihmerehu" sitten oikein on? Ihan vaan pellavaa. Tosin ei pellavaliman, -siementen tai -öljyn muodossa, mikä on aivan mielettömän hyvä asia. Tämä säästää paljon aikaa, vaivaa ja sotkua. Martti kun asuu sellaisessa tallissa, missä minun ei tarvitse itse laittaa valmiiksi sen pöperöitä, niin haluan omalta osaltani olla helpottamassa aamu-/iltatallin tekemistä.

Rehu on hollantilaisen Van Gorp Diervoeders-yhtiön valmistamaa, vaatimattomammalta nimeltään heidän rehusarjansa on Horse food 'the best'. Tämä firma ei ehkä ole se mediaseksikkäin näin hevosmaailmassa, koska se valmistaa aivan laidasta laitaan eläinten rehuja, esimerkiksi karjatiloille. Tämä pellavarehu, mitä molemmat hevoset syövät, kulkee nimellä Lijnzaad Kant & Klaar.

Tämä rehu lupaa mainoslauseissaan antaa karvalle kauniin kiillon, edistää ruoansulatusta ja ennalta ehkäistä ähkyjä ja auttaa maitohappojen hajotuksessa. Tämän lisäksi se sisältää paljon E-vitamiinia, pre- ja probiootteja, inuliinia sekä hitaasti vapautuvaa energiaa (omega 3). Kuivana syötettäessä se lisäksi lisää syljeneritystä, joka auttaa neutraloimaan vatsahappoja.

Ai niin, ei tietenkään saa unohtaa, että tätä samaa rehusarjaa käyttävät myös Edvard Gal ja Hans Peter Minderhoud. Tai näin ainakin mainospuheet väittävät. Tästä johtuen tai tästä huolimatta käyttämäni rehu on kuitenkin toimivaksi todettu ja molemmat hevoset saavat jatkaakin sen syömistä. Mitään haittapuolia en nimittäin sen syöttämisessä näe. Tosin Martti on saattanut muuttua hieman eloisammaksi sen myötä, mutta onko tuokaan nyt sitten varsinainen haitta.

- Sisko

Mitä sinulle kuuluu?

Otsikko sai innostuksensa Freemanin biisistä, mikä on ainakin omasta mielestäni harvinaisen ärsyttävä renkutus, kun sen liittää operaattorin mainokseen. Tarkoituksenani on kuitenkin tässä postauksessa kertoa mitä Martille ja Akulle kuuluu tällä hetkellä.

Kun vihdoin myös täällä Suomen eteläisimmällä rannikkoseudulla on tullut pakkasta ja lunta, ovat hevoset päässeet takaisin laitumelle. Aivan mahtavaa, sillä ne liikuskelevat siellä huomattavasti enemmän kuin tarhassa. Martti on ollut paljon iloisemmalla päällä kuin normaalisti ja Aku on ollut paljon rauhallisempi, kun on saanut vääntää kavereiden kanssa pitkän päivän ulkona.

Mr. Linssilude. Martti ei ikinä tajua pysyä kaukana kamerasta, jos sen eteen/lähelle menee kykkimään.

Martin kanssa ei olla viime aikoina treenattu sanotaanko laisinkaan tosimielessä. Ennen kunnon lumihangen tuloa joka paikka on ollut kovaa ja jäässä. Tämä on vähän syönyt treeni-intoa, kun käynti on ollut pääasiallinen askellaji. Pellolla on ollut vähän parempi mennä, mutta siellä hommasta ei käyntipäivien jälkeen ole tullut oikein mitään. Ainoa askellaji on yleensä laukka ja niin kovaa kuin kavioista irtoaa ja jos kuski kehtaa pyytää hitaampaa menoa, menee herne nenään.

Aku puolestaan kasvaa ja kehittyy pikkuhiljaa ja tasaisesti. Tarhajaksolla yhtenä päivänä se saattoi olla kuin ihmisen mieli, toisena päivänä maiskutuksesta kuuhun lähtevä raketti ja kolmantena päivänä vastaanhangoitteleva muuli. Tuo muuli ominaisuus tuli esille uudenvuoden päivänä, kun pitkästä aikaa harjoittelimme lastaamista sen kanssa. Nyt homma on selkeästi tasoittunut taas ja Aku jaksaa keskittyä enemmän.

Aika taitava pieni hevonen. Aku oli hyvin tyytyväinen itseensä laitumen portilla ilman riimua. Tämä sentään löytyi vielä.

 Pääsääntöisesti Akun kanssa on kuitenkin mennyt hyvin. Yllätyin äärettömän positiivisesti siitä, että joulukuvia varten sen harjaan letittämäni koristenauha ei aiheuttanut mitään showta. Sain heilutella sitä mielin määrin ja toveri vain jatkoi heiniensä syömistä mitä nyt välillä yritti koristenauhaa ottaa suuhunsa. Tonttuhattukaan ei ollut ihmetyksen aihe.

Akullekin pitäisi jostain järjestää enemmän aikaa. Ainakin irtohyppäämään sen pitäisi päästä jossain vaiheessa alkuvuodesta. Ruunauksen olen nyt ajatellut tilata helmikuulle viimeistään, että saadaan homma pakettiin ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Edellinen kertahan vähän kaatui siihen, että kaveri teloi silmäkulmansa. Ratkaistavana ongelmana on enää se, millä pienen riiviön saa seisomaan trailerissa sievästi tunnin ajomatkan, kun sen keskittymiskyky on loppupeleissä edelleen 15 sekunnin luokkaa ennen kuin sille tulee tylsää.

- Sisko

Pari tavoitetta vuodelle 2016

Miten kulunutta se onkaan sanoa, että uusi vuosi ja uudet kujeet. Tammikuun 1. 2014 päivitin kyseisen lauseen Facebookiini. Siellä ehdoteltiin kommenteissa kaikkea aina työn, auton, hevosen tai miehen vaihtamisesta raskaana olemiseen ja häihin. Mitään ei ole sen jälkeen vaihdettu, toinen hevonen on ostettu, naimisiin päästy (vai jouduttu?) ja raskaana en ole. Tällä hetkellä noista pari vuotta vanhoista ajatuksista houkuttaa eniten työn ja auton vaihtaminen. Kumpaakaan tuskin kovin nopealla aikataululla tulen tekemään, mutta suunnitella aina voi. Ne eivät kuitenkaan pääse listaan vuoden 2016 tavoitteista.

Nyt alkaneena vuonna Aku on 2v ja Martti 16v. Toisella on melkein koko elämä vielä edessä ja toinen alkaa taapertaa pikkuhiljaa sitä elämän loppupuoliskoa. Hevosten hyvinvoinnin kannalta sen ratsastajankin pitäisi olla jotensakin tasapainossa. Voin vain kuvitella miten leppäkeihäänä sitä lentelen Akun kyydistä, jos en pikkuhiljaa tartu itseäni niskasta kiinni. Eikä se tasapainottomuus siellä Martinkaan selässä varmasti hevosesta mukavalta tunnu.

Tulevana vuonna yritänkin siis raivata kalenterista aikaa liikkumiselle ilman hevosia (tai hevosten kanssa). Olohuoneen nurkassa lojuvat käsipainot sekä kahvakuulat saattaisivat kerätä vähemmän sitä pölyä, jos niitä joskus käyttäisi. Juoksulenkkaritkin on tällä hetkellä niin syvällä kaapin uumenissa, että varmaan katoavat Narniaan pikkuhiljaa. Jumppapallokin karkasi jo Akun huvitukseksi.

Kirjoitin lomani aikana aikataulun normaalista päivästäni. Se näyttää jotenkin tältä:
klo 06:30 Herätys + torkkunappi
klo 07:06 vihdoin pääsen ylös sängystä
klo 07:30 ulos ovesta ja autoon
klo 08:45 työpaikan ovesta sisään
klo 17:05 työpaikan ovesta ulos ja autoon
klo 18:15 tallinpihassa
klo 20:30 kotona sohvalla
klo 23:30 nukkumaan

Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, oikeasti. Varsinkin tallittomina päivinä voitte laskea että tuo kotona sohvalla alkaa klo 18:00. Sen vuoksi muokkailin päiväohjelmaa vähän paremmaksi ja löysin niitä aukkoja, joissa voisi harrastaa jotain muutakin liikuntaa kuin ratsastusta.

klo 06:00 herätys ja ylös
klo 06:15 ulos ovesta ja lenkille
klo 07:00 suihkuun
klo 07:30 autoon ja töihin
klo 08:45-17:05 töissä
klo 18:15 tallilla
klo 20:30 kotona
klo 22:00 nukkumaan

Tallittomina päivinä tuon talliajan voi korvata vaikka toisella pidemmällä lenkillä tai lihaskuntojumpalla. Tai sitten sellaisina päivinä voi jättää aamulenkin välistä. Tuo aikataulu ei olisi edes mahdoton toteuttaa ja uskonkin, jos siihen pääsee kiinni, niin alle kuukaudessa siihen jää koukkuun.

Hevosiin liittyviä tavoitteita lähden purkamaan paremmin myöhemmin tässä kuussa. Molemmille toki on suunnitelmia ja jonkinlaisia tavoitteita. Suurin tavoite kuitenkin tälle vuodelle on saada minut parempaan kuntoon.

- Sisko

Kirpsakka pakkaspäivä

Koska pakkanen on hiipinyt vihdoinkin nipistelemään myös täällä Etelä-Suomessa vähän kovemmin, on Martti ollut viime päivinä aika eloisa. Eilen kävin sen juoksuttamassa pellolla, sillä minulle oli aivan liian kylmä ilma ratsastaa (-21 astetta). 

Kaveri oli hyvin pörheänä ja esitti liinan päässä hienoa keskiravia sekä vähän passagea muistuttavaa askellusta. Valitettavasti kuvaa en saanut liikkeestä, käsissäni oli ratsastushanskat + lapaset, joten tällä kertaa puhelimen kameraan tarttui vain suhteellisen samanlaisia kuvia. 

Tämänhetkiset pakkaslukemat ovat myös sellaiset, että Akullekin on ollut pakko laittaa ulos loimi. Tähän mennessä se on pärjännyt vallan mainiosti ilmankin, eikä mitään palelua ole esiintynyt edes marraskuisilla sadekeleillä. 

Jos totta puhutaan, nämä kelit pääsivät vähän yllättämään. Tai sanotaanko, että itselläni on ollut päässä sellainen "blind spot" mitä tulee Akun loimittamiseen. Pakkasten kiristyessä tiedostin Martin tarvitsevan paksumman loimen, mutta missään kohtaa ei tullut mieleeni, että Akukin voisi loimen tarvita. Ajatus pölähti päähäni ajaessani autolla Akun tallin ohi alkuviikosta ja paniikissa soitin äidilleni. 

Onneksi olen tänä vuonna loimittanut Marttia mahdollisimman vähän, niin äidin varastoista löytyi ylimääräinen toppaloimi, josta tosin luulin että se olisi ollut aivan liian iso Akulle. Väärässä olin. Toki kyseisen loimen joutuu laittamaan edestä viimeisiin reikiin ja se vähän roikkuu takapuolen päältä, mutta ei pahasti. Kyseessä on kuitenkin 145cm loimi, mikä on hankittu alunperin Martille. Mietin nyt vain mielessäni, että mahtuisikohan se edes enää Martille. Herra on nimittäin hieman levinnyt.

Toivotaan, että nämä paukkupakkaset laantuvat jo ensi viikolla sääennusteiden mukaisesti. Ei tarvitse ratsastaessa silloin pelätä tippuuko varpaat kun saappaat ottaa pois jaloista. 

- Sisko

Herätys talviunilta

Niinhän siinä vähän kävi, että tämä ulkoasun päivitys ei ollutkaan ihan niin nopea prosessi kuin olin ajatellut. Sitä hidastivat myös kaikenlaiset joulukiireet ja lomalla ei ole hirveästi ollut intoa istua tietokoneen edessä, kun töissä sitä saa tehdä ihan riittävästi.

Nyt on kuitenkin uusi ulkoasu valmis ja on aika aloittaa uusi vuosi. Tänä vuonna en hirveästi mitään lupaa tehdä, sillä harvemmin niitä lupauksia on tullut pidettyä.

Koska joulutaukoa on tullut pidettyä pitkään, jäivät Akun osalta joulukuvat kokonaan julkaisematta. Tässä niistä parhaat palat:

Ensimmäisenä kyydistä tippui tonttuhattu.

Tonttuhattu hylättiin leluna vasta sitten, kun maneesista löytyi hauskemman näköisiä juttuja.

Ensin piti tutustua sievästi.

Jokaista pakettia haisteltiin erikseen pitkän aikaa.

Selkeä suosikki joulukoristeista oli tämä pieni kuusi. Pelastin sen termiitiltä aika nopeasti.

Suosikkipaketin kohtalo.