tiistai 24. helmikuuta 2015

Miksi Martti on vaan niin paras?

Suomalaiset kun ovat välillä niin huonoja kehumaan itseään, hevostaan tai toisiaan, niin päätin tässä meidän bändissä tehdä kyselykierroksen. Kysymyksenä oli siis "miksi Martti on vaan niin paras?". Muistakaahan lukijat sitten se pilke silmäkulmassa, kaikki ei aina ole niin vakavaa.

"Martti on hauska, luotettava, ilmeikäs ja monipuolinen."
"Sopeutuu ja mukautuu ihan mihin vain, osaamattomiin ja osaaviin ratsastajiin, maastoon, esteille, kouluun, ajoon yms."
"Se puhuu!"
"Heei, joko me ollaan perillä?"

"Huumorintajuinen ja pilkettä silmässä, vaistoaa kun ratsastaja/hoitaja jännittää."
"Tietää keneltä kerjätä herkkuja."
"Päänuppi kunnossa."
"Kaikkeen sitä hevonen joutuukin, olikos täällä joku kaveri näkemässä?"
"Auttaa ratsastajaa vaikeissa tehtävissä."
"Esittää "tyhmää", mutta hetken päästä huokaisee ja toteaa että ei sitten."
"Kiltti, liian kiltti"
"Hyvä tekosyy" (toimittajan huomautus, että en tiedä mikä tekosyy ja kenelle)

Siinä kootut syyt miksi Martti on vaan niin paras. Kyllä viime viikonloppuna sen hevosen fiksuuden taas huomasi, kun auttoi Marin esteradan läpi (ristikko), Ollille oltiin jo enemmän kilpahevosta ja sitten minun kanssani painettiin täysillä.

Edellisen viikonlopun puuhista tulee omia postauksiaan siinä vaiheessa, kun saan kuvat muokattua. Ne vaativat vähän työtä ja aikaa, jota tällä viikolla ei ole minulla riittävästi.

- Sisko

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tahtoo kevään!

Viime aikoina olen potenut ahdistusta liukkaista keleistä enemmän kuin haluan myöntääkään itselleni. Kenttä on täysin luistinrata, derbykentällä ratsastettu niin paljon, että se on jäätynyt koppuraiseksi, kiitos ylös alas sahaavan lämpötilan. Maastoon ei voi oikein iltaisin pimeällä lähteä. Maneesin toki olisi voinut joku ilta varata, mutta viime viikolla tuli taas Akun eläinlääkärit ja muut sotkemaan aikatauluja.

Onneksi tänä aamuna oli sentään satanut hieman lunta, joskohan kentälläkin uskaltaisi ratsastaa. Lapsilla on nyt hiihtolomaa koulusta, joka tarkoittaa sitä, että itse taidan Martin selkään kavuta vasta sunnuntaina, jos silloinkaan.

Viikonlopulle on kuitenkin ihan riittävästi ohjelmaa, vaikken itse ratsastaisikaan. Niistä on tulossa jotain postausta, yhdessä tai erikseen, riippuen kuinka tapahtumarikkaat päivät ovat.

Mitään järkevää ei oikeastaan Martin kanssa ole siis yhdessä hetkeen tehty. Viime viikon alussa muutamana päivänä pystyin ratsastamaan vielä ihan hyvin kentällä, mutta sen jälkeen homma on mennyt enemmän höntsäilyksi. Lauantaina maastossa tosin mittasin SportsTrackerillä uuden "ennätysnopeyden" 20,3 km/h. Täytyisi jostain löytää kunnollinen laukkasuora, että voisi kokeilla kuinka kovaa Martilla oikeasti pääsee.

Vauhdin hurmaan liittyen saattekin nyt iloksenne muutaman videonpätkän viime kesäisistä maastoestetreeneistä. Kuunnelkaa mutella, sillä videot ovat käsittelemättömiä.






- Sisko

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kamalaakin kamalampi eläinlääkäri


Aku on nyt lyhyen elämänsä aikana joutunut tutustumaan eläinlääkäreihin muutamaankin otteeseen. Loppuviikosta oli taas yksi tapaaminen, kun ultrattiin molemmat takajalat.

Aku liukastui pari viikkoa sitten laitumella, jolloin kutsuttiin samantien eläinlääkäri paikalle, kun huomattiin jalan olevan turvoksissa ja kipeä. Silloin Aku sai kipulääkettä ja käskyn olla juoksematta. Kipulääkkeet on syöty ja turvotus laskenut jalassa, joten varmuuden vuoksi vielä tarkistettiin, ettei mitään isompaa ole jalassa rikki.

Samaan laskuun tarkistettiin myös toinen takajalka, joka vähän on turvotellut tuon kipulääkekuurin aikana. Myös molemmat takapolvet tarkistettiin varmuuden vuoksi, miltä ne näyttävät.

Akun asenne eläinlääkäreitä kohtaan on, noh, mielenkiintoinen. Siitä kuoriutuu aikamoinen lohikäärme, kun sitä tutkitaan. Hyvä ettei oikeasti sylje tulta, niin kiukkuinen se on. Onneksi kuitenkin tyytyy siihen puhkumiseen, eikä potki tai rimpuile, paitsi silloin kun siihen pistetään jotain. Tämä loikkiminen oli jo minulle tuttua, kun Akua yritettiin rauhoittaa ultraamista varten. Sillä on kuulemma hyvät kaulan lihakset, kun sai yhden neulan väännettyä muodottomaksi kun sitä yritti laittaa suoneen. Seuraava neula olikin sitten astetta järeämpi ja sillä kertaa rauhoite saatiin perille saakka.

Pieni poju vaipuikin pehmoiseen olotilaan nopeasti ja yhdellä rauhoitteella saatiin tutkittua kaikki mitä oli sovittu. Molemmat takapolvet olivat täysin puhtaat, samoin vasen jalka muutenkin. Oikeasta takajalasta löytyi muutoksia hankositeestä, joka olikin se kipeä jalka. Eläinlääkäri ei kuitenkaan ollut tästä huolissaan ja sanoikin, ettei se vamma hänen näkemyksensä perusteella tule vaikuttamaan tulevaisuudessa. Akun elämään tuo vamma ei nyt tällä hetkellä vaikuta sen kummemmin. Se saa ulkoilla ja liikkua, mutta jos alkaa uudelleen ontumaan, niin sitten liikuntaa rajoitetaan. 

Haeskelin tässä kuitenkin lisätietoa hankosidevammoista. Löytämäni tietojen mukaan ne ovat suurimmaksi osaksi aiheutuneet liukastumisista tai iskuista ja ovatkin enemmän heikon jalan vammoja.  Myös muita aiheuttajia on lukuisia. Aku on viime kuukausina kasvanut hirveästi ja on tällä hetkellä varmaan reilu kymmenen senttiä korkeampi takaa kuin edestä. Ei siis ole ihme, jos liukastuessa ei vielä kaikki tukisiteet veny mukana.

 Kuvia ei tällä kertaa ole paljon, koska ne ovat kaikki tätä tasoa. Varsat tunkivat hiukan lähelle, kun kamerasta kuuluu niiden mielestä mielenkiintoinen ääni ja minulla ei ollut mukana ketään muuta, joka olisi voinut vangita niiden mielenkiinnon.

Halutessamme voisimme ultrata tuon Akun jalan uudelleen parin kuukauden päästä, että näkyisi miten paraneminen on lähtenyt käyntiin. Todennäköisesti kontrolli tullaan tekemään. Syy, miksi Akun vamma ei aiheuta minussa mitään suurempaa paniikkia, on se, että varsa kasvaa ja vahvistuu vielä todella paljon. Tästä syystä myös eläinlääkäri oli todella optimistinen. 

Akun kanssa pitäisi nyt aloittaa kiinni seisomisen harjoittelu. Jalkojen nostelu saa taas hetkeksi jäädä, että takajalka ehtii parantua. Pikkupoju näytti taas myös luonnettaan, kun se tuotiin pihatosta tallin puolelle. Kaikille muille hevosille piti vähintään vastata ja kertoa että HÄN tuli sisään. Ei sille röyhistelylle voinut kuin hymyillä, vaikka pieni ääni mielessäni kertoi, että tulevaisuudessa voi tulla ongelmia. 

- Sisko

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kilpailut 2015, meteliä tyhjästä?

"Kilpailujärjestelmäuudistuksessa on paljon hyvää, mutta yllättäen äänekkäin joukko on jälleen ne uudistusta vastustavat. Muutosvastarinta on tämän asian tiimoilta ollut järkyttävän suurta, tai sitten se on saanut vain internetissä liian suuret mittasuhteet."

Nyt on kouluttauduttu tulevaa kisakautta varten. Lisenssikoulutus sattui oikein hyvään paikkaan lauantaina, kun seuraavana päivänä oli kauden ensimmäiset kilpailut tuomarina. Koulutuksessa oli täysi lasti asiaa uudesta kilpailujärjestelmästä ja sääntömuutoksista tälle vuodelle.

Lauantai valkeni harmaana, eikä matkalla lisenssikoulutukseen sää parantunut.

Moni on ennalta parjannut tuota kilpailujärjestelmän uudistusta. Nyt koulutuksen jälkeen minun täytyy kyllä sanoa, että itse olen sen suhteen positiivisella mielellä. Toki siellä on paljon avoimia kysymyksiä ja epäselvyyttä, mutta eiköhän ne ajan kanssa selviä. Osa epäselvyyksistä jopa johtuu siitä, että järjestelmää ei olla päästy kokeilemaan käytännössä.

Katson kilpailujärjestelmää ja sen uudistusta vahvasti estetuomarin ja harraste-esteratsastajan näkökulmasta. Hyviä asioita uudistuksessa on mielestäni kvaalisäännöt estepuolella sekä tarkat tasomäärittelyt, jotka helpottavat kisajärjestäjien työtä ja samalla avaavat uusia mahdollisuuksia luokkien valinnassa.

Päivä alkoi kilpailujärjestelmäuudistukseen tutustumisella. Muutamat kohdat aiheuttivat paljon keskustelua.

Kvaalit ovat tervetullut lisä estepuolelle. Liian monta kertaa on kilpailuissa näkynyt ratsastajia, jotka ovat väärässä luokassa väärään aikaan. Tällaisten ratsukoiden karsiminen kilpailusta on tähän saakka ollut tuomarien vastuulla, sillä heillä on oikeus keskeyttää ratsukon suoritus, jos se näyttää vaaralliselta. Tätä oikeutta on kuitenkin harvoin käytetty, sillä "näyttää vaaralliselta" on usein liikaa riippuvainen katsojan silmästä. Jos sanon sanan "curling-vanhemmat", niin kaikki varmasti arvaavat miksi tuomareiden puuttumiskynnys on saattanut ollut korkealla.

Tasomäärittelyt ovat puolestaan tervetulleita jo siitäkin syystä, että ratsastajat tietävät minkälaisiin puitteisiin he ovat tulossa jo ilmoittautumisvaiheessa. Tämä toivon mukaan kitkee jonkin verran jälkipuheita internetin ihmeellisessä maailmassa. Määrittelyissä on kerrottu vähimmäisvaatimukset kunkin tason kilpailuille. Esimerkkinä kilpailukentän koko, 2-tason kilpailuissa riittää 800m2, kun 3-tason kilpailuissa tilaa pitää jo olla 1200m2. Huomioikaahan myös, että 1-tason kilpailuissa ei välttämättä tarvitse olla kahvilaa, kuten 2-tason kilpailuissa.

Pienen tauon jälkeen jatkoimme itse sääntömuutoksiin ja tapauksiin mitä viime vuonna kilpailuissa on sattunut.

Mikä mielestäni oli myös uudistuksessa hyvää, on se, että jokaisella kilpailutasolla voi järjestää luokkia välillä 60-160 cm. Tällöin kvaalituloksia/kokemusta ei välttämättä tarvitse mennä keräämään 3-tason kilpailuun, vaan voi aloittaa helpommalla radalla uudella estekorkeudella. 

Uudistuksen idean toteutuminen lepää paljon kisajärjestäjien vastuulla, ainakin omasta mielestäni. Heille jää päätettäväksi mitä luokkia, kenelle ja millä arvostelulla järjestetään. Toki kilpailuiden PJ-tuomarit voivat tehdä ehdotuksia ja näyttää suuntaa, mutta kisajärjestäjä on kuitenkin se, joka ne kilpailut järjestää. Myös ratamestareille tulee mielestäni aiempaa suurempi rooli ratojen suunnittelussa, että tasojen välille saadaan eroa ratojen teknisyydessä.

Suosittelen kaikille kilpailijoille tänä keväänä sääntökoulutusta ja toivon että jokaisella on avoin mieli uudistusten suhteen. Uudistukset eivät ole aina pahasta, vaikka se ensisilmäyksellä siltä näyttäisi. Jos sääntökoulutukseen ei pääse osallistumaan, kannattaa kilpailusäännöt lukea ajatuksella läpi. Järjestelmäuudistuksen lisäksi estepuolelle on tullut esimerkiksi kokonaan uusi arvostelumenetelmä AM5.2!

Klikkaa itsesi uusiin estesääntöihin.

En tietenkään voi kirjoittaa uudesta kilpailujärjestelmästä ottamatta kantaa osallistumismaksuihin ja rahapalkintoihin. Nämä kaksi asiaa ovat herättäneet paljon keskustelua. Uudessa systeemissä tarjotaan järjestäjille mahdollisuus pitää edullisia kilpailuja. Mielestäni hintojen pitäisikin mennä niin, että 1-tasolla on edullisimmat startit ja siitä hinta tasaisesti nousisi puitteiden parantuessa. Tämä sen vuoksi, kun ihan oikeasti puitteet ja "palvelut" maksavat järjestäjällekin. Kaikki varmasti myös ymmärtävät, että järjestäjälle pitäisi myös jäädä jotain muutakin kuin hyvä mieli käteen kilpailuiden jälkeen, jotta myös seuraavat kilpailut pystytään järjestämään.

Mitä puolestaan kilpailuiden palkintoihin tulee, niin järjestäjiä ei edelleenkään kielletä jakamasta rahapalkintoja alemman tason kilpailuissa. Säännöissä annetaan mahdollisuus esinepalkintojen jakamiseen rahapalkintojen sijasta ja jopa mahdollisuus siihen, että palkintona on vain ruusuke. Taas, pallo on kokonaan kisajärjestäjällä. Rahapalkintoja hinkuvien kannattaa muistaa myös se, että ne ovat veronalaista tuloa, kun esinepalkinnot puolestaan eivät ole. Rahapalkinnot ovat aina olleetkin veronalaista tuloa, tässä ei ole mitään uutta. Tänä vuonna uutena juttuna palkintotiedot ilmoitetaan verottajalle suoraa järjestäjän/liiton toimesta eikä ilmoitusta jätetä ratsastajan harteille kuten aiemmin.

Sunnuntain tuulisen kisapäivän jälkeen kotona maistui itsetehty kalasoppa. Kyllä lämmitti!

Se tuomarinäkökulmastani. Mitä olen sitten itse mieltä kilpailijana? Itselle kisaaminen on pääsääntöisesti itsensä voittamista. Palkintoja on kiva saada, mutta harrastajana olen hyväksynyt tosiasian, että harrastus vie rahaa, eikä todellakaan tuo sitä. En myöskään kilpaile maineen takia, joten minulle riittää hyvin 1- ja 2-tason kilpailut. Palkinnolla ei varsinaisesti ole siis minulle väliä, oli se sitten rahallinen tai esine. Ymmärrän kuitenkin ammattilaisten tuskan siinä, että palkinnot eivät kata kilpailun kuluja, vaikka sijoittuisit jokaisessa luokassa mihin osallistut kisaviikonloppuna. Hehän tekevät sitä kuitenkin ammatikseen jolla pitäisi elättää itsensä! Tokihan kilpailut on vain yksi palanen heidän elinkeinoaan, mutta ymmärrätte varmaan pointin.

Mielipiteeni saattaa maksuista ja palkinnoista muuttua, kun pääsen Akun "rattiin" aikanaan ja ajankohtaiseksi tulee nuorten hevosten luokat ja suuremmat areenat. Tässä vaiheessa kuitenkin olen ollut tyytyväinen, vaikka hintataso on noussut hurjasti siitä, kun olen kilpailemisen vanhalla aluetasolla aloittanut.

Uudistuksista huolimatta toivoisin näkeväni iloisia ratsastajia hyvin käyttäytyvien hevostensa selässä tämän vuoden kisoissa. Tuomarilla on silloin mukavampaa ja myös kilpakumppanina on mukavampi olla kun ei tarvitse seurata vierestä itkupotkuraivareita.

Kaikki mukaan kilpailemaan, tehdään siitä yhdessä mukavaa!

Kuvat ovat "taattua" Ipad-laatua eli ei kummoisempia, pahoitteluni. Kommenteissa on tällä kertaa sana vapaa, ilman ennakkotarkistuksia.

- Sisko

maanantai 9. helmikuuta 2015

Missä mennään tavoitteiden kanssa?

Päivitin vihdoin ja viimein Kisakalenteri-sivua. Sinne on nyt listattu näin alkuvuoden kilpailuja, joita on alustavasti suunniteltu. Kalenteri käsittää nyt vain helmi-huhtikuun, mutta päivittelen sitä aina, kun löydän lisää sopivia kilpailuja.

Juttelin tässä myös aiemman valmentajani kanssa Martista ja tavoitteista kesälle. Valmentaja on valmentanut ja seurannut Marttia ja minua pidempään kuin yksikään muu valmentaja (6-vuotta), mutta on ollut oikeasti taustalla paljon pidempään. Martti pääsi hänen silmänsä alle 4-vuotiaana ja minä jo vuonna 2000 (15-vuotta sitten herranjumala!). Täytyy kai lisätietona sanoa, että hän on myös Akun kasvattaja.

Koulukisat Kirkkonummella viime kesänä.

Ei siis ihme, että kuuntelen tämän valmentajan ajatuksia hieman tarkemmin kuin muiden. Olemme hänen opeillaan kehittyneet Martin kanssa valtavasti siitä alkutilanteesta, mistä lähdimme.

Ajatukseni tulevasta kaudesta oli se, että Martin kanssa pitäisi päästä hyppäämään niitä 110 cm ratoja. 110 cm ratoja siksi, että pääsisin eroon apinasta selässäni, jolloin tulevaisuudessa pystyisin hyvällä itseluottamuksella hyppäämään Akun kanssa nuorten hevosten luokkia.

Aku loikkaa (kaapattu videosta, siksi laatu tämä)

Todellisuus on kuitenkin se, että Martti ei ole vielä 100-110 cm kisakunnossa. Tämä johtuu enemmän sen ratsastettavuudesta esteiden välissä kuin itse hyppäämisestä tai sen fyysisestä kunnosta. Viime kerralla estevalmennuksessa mentiin kovaa. Yritettiin korjata omaa ongelmaani lyhentää, lyhentää ja vielä enemmän lyhentää ennen estettä ja lopputulos oli se, että laukattiin villinä ja vapaana pitkin maneesia (hyvin pitkänä).

Koulupuolella Martti on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan siltä, että helpon A:n radat voisivat onnistua ihan siedettävästi. Kun keksisin vielä keinon kouluradalla siirtyä keskiravista harjoitusraviin ilman että sen selkä jäykistyy, niin olisimme valmiita koulukisoihin. Tai sanotaanko nyt että niin valmiita kuin voimme ylipäätään olla.

Vararatsu Luukas syyskuussa 2012 aluekilpailuissa.

En kuulemani mukaan kuitenkaan saisi huolehtia niistä nuorten hevosten luokista. 4-vuotiaiden noviisisarja hypätään 90-100 cm tasolla, joten suoraa 110-luokkiin ei nuoren kanssa tarvitse lähteä. Tämän lisäksi sain jälleen myös muistutuksen siitä, että on aivan eri asia hypätä aralla ja kykynsä ylärajalla olevalla hevosella 110- tai jopa 120-luokkia, kuin rohkealla ja kyvykkäällä hevosella.

Ensimmäisenä mainitun hevosen kanssa voi kisata ja hypätä 110-120-luokkia, mutta virheherkkyys on suuri. Jotta kyseisiä luokkia voisi hypätä, pitää rutiinin olla rautainen ja hevosella sekä ratsastajalla hyvä päivä. Aran hevosen kanssa monesti yksi virhe rikkoo koko suorituksen, kun hevonen tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan.
Jälkimmäisen kanssa 110-120 cm luokat ovat vielä sillä tasolla, missä hevonen pääsee esteistä yli ratsastajastaan huolimatta. Toki jos hevonen ottaa herkästi itseensä ratsastajan virheistä, voi lopputulos olla yhtä huono kuin sen aran kanssa, mutta näin teoriassa.

Tässäkin lajissa kisoihin vuonna 2015?

Päällimmäisenä ajatuksena tämän käymäni keskustelun jälkeen mielessäni oli se, että Akua ajatellen tärkeintä on pitää yllä omaa kisarutiiniani, välittämättä siitä estekorkeudesta. Itsearvoisena tavoitteena ei siis tarvitsisi olla sen estekorkeuden jahtaaminen vaan ylipäänsä kisarutiinin ylläpitäminen. Tämä sen vuoksi, että nuoren hevosen kanssa kisamatkat eivät varmasti suju kuten Strömsössä. Ennakoimattomissa tilanteissa ratsastaja ei saa menettää hermojaan, vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säilyttää toimintakykynsä sekä radan ulkopuolella että sisäpuolella. Kilpailurutiinin ylläpitäminen myös pitää turhan kilpailujännityksen poissa.

Tällaisia jahtaamaan siis ensi kesänäkin.
Tänä kesänä siis saattaa olla että hyppäämme Martin kanssa 110-luokkia, mutta saattaa olla että ei hypätä. Kaikki riippuu täysin siitä, millä fiiliksellä ja kunnolla päästään kesään ja kesän läpi.

- Sisko



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Takana urheileva tulevaisuus?

"Liikunta-ala vaihtui elämysmatkailuun. Sen jälkeen se elämysmatkailu vaihtui konttorirottailuun. Miten tästä eteenpäin?"
Norja, kesäkuu 2014












Olen aina pitänyt liikunnasta. Lapsena olen harrastanut voimistelua, pesäpalloa, salibandyä, ratsastusta, tennistä ja vaikka mitä. Ala-asteella mielestäni liikuntaa oli aivan liian vähän ja yläasteella liikunta olikin jo yksi suosikki aineistani. Lukioon siirtyessäni suoritin miltei kaikki mahdolliset liikunnan kurssit ja olin miltei varma, että haen liikunta-alalle jatko-opintoihin.

Toisin kuitenkin kävi, nyt istun tukevasti tietokoneella pyöreästi 7,5 tuntia päivässä töitä tehden, tähän aikaan saa lisätä sitten vapaa-ajalla käytetyn ajan koneen tai telkkarin edessä (miten tässä näin kävi, minustahan piti tulla elämysmatkailun ammattilainen?).
Nyt olen pistänyt merkille, että kyllä, se toimistotyö vie tehoa ratsastuksesta. Olkapäät painuvat eteen, ryhti on muutenkin huono ja ennen kaikkea se lihaskunto keskivartalossa ei ole sellainen kuin se joskus on ollut.
Kiiking-keinu. Tämä keinuminen menisi treenistä, sen verran kovin keskipakovoima pistää vastaan kun pitäisi saada kiikku ympäri.

Siispä on aika tarttua härkää sarvista ja luoda itselle treenikalenteri. Martilla se jo on. Miksi siis päästäisin itseänikään entistä huonompaan kuntoon? Kalenterin suunnittelua varten kaivelin esille kaikki vanhat lukion muistiinpanoni sekä oppikirjani. Käytin hyväkseni myös SRL:n ylläpitämää Ratsastajankunto.fi -sivustoa. Siellä on jopa valmiita kunto-ohjelmia ratsastajien oheisharjoittelua varten.

Lumikenkäretki Repoveden kansallispuistossa.

Mitä sitten pitää parantaa? Kaikkea.
Liikkuvuus on heikkoa, erityisesti niska-hartia seutu, lonkan koukistajat sekä reiden lähentäjät. Lihaskunto keskivartalossa on heikentynyt, tähän täytyy saada paljon parannusta. Se parantaa tasapainoa hevosen selässä. Aerobinen kunto on myös aika pohjalukemissa, joten lenkille on päästävä, jotta kestävyyskunto kehittyy.

Taitavat kärkikoirat. Husky-safari otsalampun valossa oli kieltämättä elämys.



Lihaskuntotreenin apuvälineiksi kotoa löytyy jumppapallo, käsipainot sekä kaksi kahvakuulaa. Näillä saa jo tehtyä monenlaisia ohjelmia, mikä on hyvä, koska kroppa tottuu treeniin, jos liikkeissä ei ole vaihtelevuutta.

Liikkuvuustreeneihin olen ajatellut ottaa vaikutteita joogasta ja pilateksesta, käyttää hyödykseni selättimiäni sekä ihan niitä tavallisia venytyksiä. Myös jumppapallolla saa tehtyä liikkuvuusharjoitteita.

Hiihtämässä Vuokatissa. Hiihto olisi todella hyvää treeniä, jos vain omistaisi sukset.




Aerobista treeniä teen enemmän viikonloppuisin, jolloin lenkille pääsee valoisaan aikaan. En tiedä mitään inhottavampaa kuin lenkkeillä pimeässä. Katuvalot eivät auta tähän ongelmaan laisinkaan kohdallani. Aerobiseen treeniin saatan silloin tällöin käyttää myös Jannen kuntopyörää. En ole sillä sen suuremmin innostunut polkemaan, sillä en saa säädettyä sitä millään mieleisekseni. Kesällä tietysti voi pyöräillä myös ulkosalla, joten pyöräily tulee ohjelmaan mukaan kelien salliessa.

Norjan kesäkuu, sulamisvesiä joessa, voin kertoa että oli kylmää.


Tästä lähdetään ja katsotaan kuin ratsastajan käy. Eipähän isäkään pääse enää sanomaan, etten tee mitään. Ajattelin käyttää tätä blogia myös omien treenien "päiväkirjana" ainakin jollain lailla, joten saatte päivitystä myös niistä.

Saitte nyt tällä kertaa nauttia matkailuaiheisista kuvista. Palaamme hevosaiheisiin kuviin ja tunnelmiin seuraavassa postauksessa.

- Sisko




sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pienen pojun kuulumiset

Akun elämään ei juuri ihmeellisempää kuulu, kuin ulkoilua ja syömistä. Tässä kuitenkin muutama kuva pojusta, kun kävimme sitä eräänä päivänä isäni kanssa katsomassa ja rapsuttelemassa.


Tuon käynnin tarkoituksena oikeasti oli käydä nostelemassa Akun jalkoja, jotta se oppii siihen, että jalkoihinkin kosketaan. Olen sitä totuttanut jalkojen koskemiseen miltei syntymästään lähtien ja se ei ole siitä pitänyt lainkaan. Tuloksena oli yleensä etujalkojen koskemisesta näykkiminen ja takajalkojen päässä sitten potkiminen.


Jätin jalkojen nostamisen harjoittelun vieroituksen ajaksi kokonaan pois ohjelmasta, sillä vieroittaminen on aina varsoille uusi ja stressiä aiheuttava tilanne. Nyt kuitenkin elämä on vakiintunut ja oli aika kokeilla uudelleen. Aku olikin oikein hienosti. Enemmän se protestoi kiinni olemistaan kuin sitä jalkojen nostamista. On siis selkeästi aika ruveta opettamaan sitä seisomaan paikallaan.

Tuota jalkojen nostamisen harjoittelua sabotoi vähän myös Akun pihattokaveri. Varsat ovat siitä mukavia, kun ne ovat uteliaita ja eivät pelkää ihmistä. Tuossa tilanteessa vaan olisi ollut hyvä, jos toinen ei olisi koko ajan roikkunut hihassa tai lahkeessa, kun puuhastelimme Akun kanssa.


Viime viikolla Aku sai myös ensimmäisen rokotteensa. Ensimmäinen rokote annetaan varsoille yleensä puolen vuoden iässä, siitä seuraava parin kuukauden kuluttua ja kolmas taas puolen vuoden kuluttua. Neljäs rokote varsalle annetaan kun se on noin puolitoistavuotias. Sen jälkeen rokotuksia annetaan ns. aikuisen hevosen mukaan. Akulla tulee varmasti olemaan koko elämänsä ajan kilpailusääntöjen mukaisesti rokotukset voimassa, koska se helpottaa paljon tulevaisuudessa kaikkiin nuorten hevosten karkeloihin osallistumista.


Kovasti se Aku on kyllä kasvanut. Syntyessään se ei ollut paljon "sakemannia suurempi", mutta nyt korkeutta löytyy jo minua kainaloon saakka (~ 140cm). En toivo siitä mitään norsun kokoista, kuten 6-vuotias "serkkunsa" (~ 185cm), mutta kyllä siitä saisi Marttia isompi tulla. Martti on pari senttiä päälle 160cm, mutta sillä on todella erottuva säkä, mikä tuo sen pari senttiä lisää siihen korkeuteen.
Väriäänkin se on vaihtanut. Syntyessään se oli rautias ja ajattelinkin että rautiaaksi se jää, kuin emänsä. Mutta toisin kävi, Akusta on kovaa vauhtia tulossa punaruunnikko. Jalatkin ovat jo ruvenneet tummumaan.

Tämän ikäisenä ja kokoisena Akua olisi voinut jopa kantaa.

- Sisko

(Toim. huom. Aku on tällä hetkellä kipulääkekuurilla, kun oli liukastunut laitumella. Katsotaan saammeko viedä sen elämänsä ensimmäiselle klinikkareissulle lähitulevaisuudessa.)