perjantai 30. tammikuuta 2015

Treenipäivitys/hurjastelua

Tällä kuluvalla viikolla ollaan taas päästy vähän treenaamisen makuun. Martti oli maanantaina oikein hyvällä tuulella, joka varmaan juontaa juurensa sunnuntain enemmän ja vähemmän kurittomiin sänkipeltolaukkoihin. Voi pojat sillä oli halu juosta!

Martista kuoriutui pieni villihevonen ja se onnistuikin heittämään minut alas, kun se päätti protestoida hidastamisesta. Muutama kenguruloikka peräkkäin ja kevyessä istunnassa ollut valmistautumaton kuski lumihangessa. Naureskellen nousin hangesta, hyppäsin uudelleen kyytiin ja lopetusaikeissa kun olin ollutkin, niin siirryin kentälle hieman ravaamaan loppuverryttelyksi.

Tässä vähän videomateriaalia laukkahevosesta:


Maanantaina palattiin koulutreenien pariin, jossa toteutettiin valmentajan ohjeita. Aloitin käynnissä pohkeenväistöillä, sen jälkeen vähän kevyttä ravia rennosti eteenpäin, kulmissa väistäen takaosaa ulos. Tämän jälkeen ravissa avotaivutusta, pohkeenväistöä ja päätinpä kokeilla kerran myös sulkutaivutusta.

Ohjelmaan kuului myös paljon siirtymisiä ravi-käynti-ravi, niin että käyntiä ei tullut kuin 1-3 askelta, jonka jälkeen uudelleen raviin. Tällä harjoituksella halusin saada Martin takajalat töihin ja tulivathan ne sieltä. Siitä siirryttiin laukkaan, jossa tein muutaman loivan kiemuran sekä vähän avotaivutuksia.

Kenguruloikat tulossa...

Takaisin raviin ja kokeilin muutaman keskiravipätkän. VAU! Fiilis oli huikea. Pidennys lähti oikeasti takajaloista ylös ja eteenpäin, ja nyt mukana oli myös selkä, sillä pystyin istumaan kyydissä ilman suurempia ongelmia. En olekaan pitkään aikaan saanut irti tuota keskiravia (laiska kun olen).

Vaikka Martti oli hyvä, olisin halunnut ratsastaa sitä vähän enemmän eteenpäin. Oikeastaan vasta tuossa keskiravissa sain ratsastettua kunnolla eteen. Se miksi kaasua käytin näin säästeliäästä, oli kenttä. Se oli ihan ok, mutta kuitenkin sen verran liukas, ettei esimerkiksi laukkaa ollut mitään järkeä ratsastaa eteen. Piti siis olla aika varovasti, ettei menty kulmissa nurin. Myöskään pieniä voltteja ei voinut edes ajatella ratsastavansa.

Torstaina meillä piti olla estevalmennus, mutta se peruuntui. Onneksi helmikuulle on tiedossa pari valmennusviikonloppua muualla kuin "kotimaneesissa", jos suunnitelmat vain onnistuvat. Se on hyvää treeniä ajatellen kilpailukautta. Pääsee vieraaseen paikkaan hyppäämään ilman ratsastajan kisajännitystä. Samalla saadaan ehkä ohjeita siihen hevosen rauhoittamiseen kisapaikalla.

Täyttä laukkaa!

Estevalmennuksen sijaan jatkoin torstaina siitä mihin maanantaina jäin. Tosin Martti oli kävelypäivän jälkeen hieman räjähtävällä tuulella. Asiaa ei tietysti auttanut ollenkaan kova tuuli, joka osui kentälle. Tein paljon siirtymisiä, väistöjä ja taivutuksia. Tästä huolimatta koko ajan Martti oli joko hidas jalalle tai sitten reagoi siihen liikaa, kun jalkaa käytti vahvemmin. En löytänyt mitään siitä välistä, vaikka muutama parempikin pätkä tuli. Laukan sai miltei unohtaa kokonaan, sillä sitä olis pitänyt päästä ratsastamaan eteen. Muutaman noston tein, mutta sen jälkeen totesin että se tarvitsee niin paljon työtä, mitä liukkaalla pohjalla ei voi tehdä ja luovutin sen kanssa.

Lauantaina olisi sitten taas maastoilun vuoro, ajattelin tehdä siitä tavan. Se on hevoselle kuitenkin mukavaa vaihtelua ja saa purkaa paremmin energiaansa kuin kentällä pyöriessä. Myös ratsastajan hermo lepää työviikon jälkeen metsässä. Josko löydettäisi myös jokin laukkapätkä, että saataisi vähän päästellä menemään taas.

Tämä kuva onkin jäänyt julkaisematta. Martti todella sai oman piparitalon jouluksi.

Toivottavasti kelit täällä etelässä päättäisivät muuttua joko reilusti lämpimämmiksi tai sitten reilusti kylmemmiksi lumisateen kera, että kenttä paranisi. Se on edelleen sellainen, että saa ratsastaa kieli keskellä suuta, jotta pysyy pystyssä, vaikkei se peilijäässä tai hirvittävän kova olekaan. Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä kovin lupaavalta.

- Sisko

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ruusuke inventaario

Sain innostuksen käydä läpi kaikki saamani ruusukkeet. Viime viikkoina kelit ovat olleet niin  ikävät Etelä-Suomessa, että ratsastaminen on ollut aika kevyttä ja aikaa on jäänyt tällaiseen oheistoimintaan. Onneksi nyt näyttää valoisammalta kelien suhteen ja ratsastaminen toivottavasti lisääntyy.


Ruusukkeita onkin itselleni kertynyt paljon enemmän kuin ajattelin, yhteensä 60 kappaletta. Tässä muutama tärppi ruusukesaaliistani:

- Ruusukkeita on kertynyt yhteensä 11 eri hevosen kanssa
- Ratsastuskoulun opetushevosia näistä hevosista on ollut 6, suomenhevosia 2 ja poneja 2
- Ruusukkeista 5 on koulukilpailuista
- Oman seuran kilpailuista saatuja ruusukkeita on yhteensä 29
- Aluekilpailuista ruusukkeita on kertynyt 4
- Sinivalkoisia ruusukkeita on yhteensä 18
- Saaduista ruusukkeista 4 on ratsastusleireiltä
- Muun kuin oman seuran seurakisoista rusetteja on saatu 26

Tällä hetkellä kaikki ruusukkeet ovat yhdessä laatikossa kasassa. Toiveenani olisi joskus saada ne seinälle esille. Janne ei vaan ole ajatuksesta kovin innostunut, kun muutenkin on sisustuksen osalta aika minimalisti. Täytyisikin siis ostaa isompi asunto, jossa olisi minulle oma "heppahuone" mihin voisin ripustaa ruusukkeet, taulut, kuvat ja laittaa hyllyille pokaalit ja muita tavaroita.

14.4.2002, kolmas sija.

Ruusukkeiden joukosta valikoin viisi "tärkeintä" ruusuketta. Tai lähinnä sellaiset, mihin liittyy elävästi jotain muistoja.
Aloitetaan tuosta yllä olevassa kuvassa komeilevasta 3. sijan ruusukkeesta. Olen sen saanut 14.4.2002 oman ratsastusseurani kilpailuista. Luokkakorkeus ei ole ollut korkea, olen osallistunut ristikkoluokkaan. Ratsuna toimi ihana Karenina, johon olin tutustunut alunperin ratsastusleirillä (hoitohevoseni). Muistan sen kanssa kilpailleeni myös aivan ensimmäiset seurakilpailuni ja olin ilmeisesti alitajuntaisesti jännittänyt niin paljon, että radalta tulessani tärisin vain horkassa hevosen selässä ja juuri ja juuri pääsin sieltä alas.

17.6.2006, 80cm clear round

Yllä näkyvä puna-valkoinen ruusuke on tullut Porvoon Mustangin järjestämistä aluekilpailuista 17.6.2006. Tällöin luokkakorkeus oli 80 cm ja ratsuna Akun emä. Kyseessä olevat kilpailut olivat ensimmäiset aluekilpailut, joihin osallistuin sekä vasta toiset kilpailut oman tallin ulkopuolella. Ihan hyvä tulos, sillä kilpailuissa ratsastin sekä 80 cm että 90 cm luokista puhtaat radat. Akun emän kanssa oli aina ilo käydä kilpailuissa, se oli niin innoissaan joka kerta. Kisapaikalle saapuessa se kasvoi varmaan 20 senttiä korkeutta ja se oli paljon helpompi ratsastaa radalla kilpailuissa kuin kotona treeneissä.

19.8.2007, 60 cm toinen sija

Tämä sininen ruusuke on saatu 19.8.2007 Tammisaaresta seurakilpailuista. Luokkakorkeus oli 60 cm. Martin ja minun ensimmäinen yhteinen ruusuke. Tuossa vaiheessa Martti oli ehtinyt olla minulla vain nelisen kuukautta, eli yhteinen taival oli vasta alkamassa. Muistan sen, kuinka se hiipi radalle, jähmettyi jännittävän muurin (muuri kasassa aidan toisella puolella) kohdalle ja ajattelin että mitäköhän tästäkin tulee. Ihan hyvä siitä tuli. Seuraavassa luokassa sitten oli enemmän ongelmia.

Prix de France -sarjakilpailu, toinen sija

Sitten menemme vuoteen 2011. Tuo Prix de France-ruusuke saa toimia kuvana oikeastaan koko kaudelle. Martti kulki todella hyvin, siltä kaudelta on minulla paljon muitakin ruusukkeita. Sitten kauden "pääkilpailussa" selkäni sanoi itsensä irti ja jouduin jättämään 100 cm hyppäämättä. Jälkikäteen laskin, että Ranskan matkan voittoon olisi riittänyt 100 cm luokasta se, että olisi perusradan ratsastanut puhtaasti tai yhdellä pudotuksella/kiellolla. Hieman harmitti se oma selkä tämän jälkeen.

15.9.2014, Hippoksen näyttely, I palkinto

Sitten tietysti, viidentenä meidän pienen Akun ensimmäinen rusetti. 15.9.2014 Hippoksen tamma -ja varsanäyttelystä I palkinto ja sinivalkoinen rusetti. Olin niin ylpeä siitä pienestä ja yllättynyt ylipäänsä. Itse ajattelin ettei se mitään ensimmäistä palkintoa saa, kun ei se ole kouluhevonen ja raviakin siltä rupesi löytymään vasta muutaman viikon vanhana. Yllätys oli siis totaalinen.

Miten te säilytätte ruusukkeitanne? Onko niillä mitään arvoa enää viikon päästä kilpailuista?

- Sisko

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tutkimusmatka metsään

Martilla kävi hieroja perjantaina. Siispä päätin lauantaina suunnata uudelle tutkimusmatkalle metsään, josko nyt löytäisin sen minulle neuvotun reitin. Ja löytyihän se!

Tallin pihalta lähtiessäni napautin Sportstrackerin päälle ja lähdettiin kohti metsää. Tallin pihaan takaisin tullessani laitoin sen pois. Matkalle kertyi pituutta 5,8 km ja aikaa kului paria minuuttia vajaa tunti. Ihan hyvän mittainen reitti siis.  Keskinopeus meillä oli 6 km/h ja maksiminopeus 16,3 km/h. Tästä voi päätellä että mentiin pääasiassa käyntiä ja tuo maksiminopeus saavutettiin kun ravattiin pätkä ja Martti innostui hieman venyttämään askelta.

Tässä normaalit jalkavermeet talvisin.

Alkuviikosta muistan lukeneeni uutisen, missä kerrottiin että jo 20 minuutin oleskelu metsässä alentaa verenpainetta (Uutiseen). Voin kertoa, että kohdallani tämä ainakin pitää paikkansa. Lähdin reissuun vähän väsyneenä ja ärtyneenä, mutta tajusin tallin pihatiellä kävellessäni, että minähän hymyilin. Oikein hyvä viikonlopun aloitus siis tämä maastoreissu. Sinne metsään jäi siis koko viime työviikon stressi ja kiire.

Metsäpolku. Martti on juuri kuullut jotain jännää.

Martti ei ehkä ole kanssani samaa mieltä tuosta metsän rauhoittavasta vaikutuksesta. Sen oli hirveän vaikea rentoutua matkalla. Se säpsähteli linnunlaulua, puiden poksahtelua sekä myös jotain muita yksittäisiä ääniä. Mutta se pitää kyllä sanoa, että siellä metsässä oli hiljaista! Ei kuulunut kaupungille tuttua taustamelua (autot ja muu liikenne). Oli vain Martin jaloista kuuluva ääni, linnut ja muut luonnon äänet. Okei, jostain kantautui silloin tällöin myös moottorisahan ääntä, kun lähistöllä oli joku kaatamassa puita.

Reitti kiertää kuvassa näkyvän lammen.
Pahoittelut näistä kuvista. Kaikki ovat sumuisia, koska kännykkäni kameran linssi on naarmuuntunut. En kuitenkaan kanna järkkäriä matkassa mukana ratsastaessani, joten nämä kuvat saavat tällä kertaa hieman valottaa reittimme maisemia.

Reitin varrelta myös näytti lähtevän paljon muitakin polkuja metsään. Täytyykin tässä ennen kevään kurakelejä lähteä vähän seikkailemaan tuolta reitiltä muuhun suuntaan, jos löytyisi vielä pidempi lenkki.

Harvinainen selfie. Olimme lähdössä Martin kanssa kävelylle torstai-iltana.
Maastoilemisiin!

- Sisko


maanantai 19. tammikuuta 2015

Aku ja muiden ennakkoluulot

"Today I will do what others won't, so tomorrow I can accomplish what others can't."               - Jerry Rice

Ikää noin 2 tuntia.

Kun rupesin tosissani puuhaamaan Akun ostoa, törmäsin aikamoiseen määrään erilaisia ennakkoluuloja. Osa ennakkoluuloista kohdistui siihen, että syntyisikö se edes terveenä, osa sen sukuun. Myös sen syntymän jälkeen olen kuullut jos jonkinlaista mielipidettä varsasta, ilman että ihmiset ovat edes nähneet koko varsaa.

Ymmärrän ennakkoluulot koskien varsan terveyttä. Ostin sen käytännössä sikana säkissä, koska mitään takeita ei sen terveydentilasta, rakenteesta, väristä tai edes sukupuolesta meillä ollut. Ainoa mihin pohjasimme ostopäätöksen, oli vahva tunne siitä, että varsasta tulee hyvä. Tuo tunne puolestaan perustui siihen, että tunsimme ja tiesimme sen emän sekä sen emän edellisen varsan (mikä on mielestäni tosi hieno). Varsomisessakin on aina omat riskinsä, mitä jos varsa olisikin perätilassa tai napanuora huonosti.

Herra Utelias

Varsomisen ja tiineyden riskit oli kuitenkin katettu sikiövakuutuksella. Itse en siis hirvittävän suurta huolta tästä asiasta kantanut. Muutenkin hevosten kanssa olen jo tottunut siihen ajatukseen, että jos jotain sattuu, niin sille vaan ei voi tehdä mitään. Hevosen pumpuliin kääriminen ei auta. Monelle kysyjälle vastasinkin, että samalla tavalla se vanhempi hevonen voi ostoaan seuraavan päivänä katkoa jalkansa tarhassa.

Tulevan varsan sukuun liittyvät ennakkoluulot hämmensivät minua enemmän. Ihmiset tekevät mielenkiintoisiakin päätelmäketjuja hevosista pelkästään niiden sukutietojen perusteella. Varsinkin niistä isäoreista olen kuullut aika värikkäitäkin asioita.

Mitä oreja sieltä Akun takaa sitten löytyy?
Isälinja Akulla on seuraava: Cagliostro - Calando I - Cor de la Bryère. Emän isälinjalta löytyvät seuraavat orit: Voltaire - Furioso II - Furioso.

Ongelmanratkaisua a'la Aku

Voltairesta tulevat jälkeläiset ovat kuulemani mukaan kaikki "ammattilaisten hevosia" ja enemmän ja vähemmän vaikeita tai muuten vain hulluja kaikki. Tästä kuulin kun kerroin aloittaneeni kilpaurani Akun emän kanssa. Tähän jatkettiin sillä, että niille ei harrastelijat sitten muuten pärjää.
Cagliostrosta kuulin myös sitä, että se on täysi sekopää ja kukaan ei pärjää sille maasta käsin ja vaikka ties mitä. En osaa väittämistä edes kehtaa kirjoittaa, koska en halua ongelmia itselleni.

Kaikista kommenteista jos vetäisin johtopäätöksen Akusta, voisin kertoa teille, että minulla on ihmisiä kunnioittamaton, suuri, kovapäinen ori, joka kyseenalaistaa kaiken mitä ihminen siltä pyytää. Niin ja ellen myy tai anna sitä ammattilaiselle käyttöön, niin siitä tulee niin hullu, että se pitää lopettaa.

Hmm..mikä on sitten todellisuus?
Akun emä toimii tällä hetkellä ratsastuskoulun opetushevosena. Se siitä vaikeasta luonteesta.
Cagliostroa en valitettavasti ole koskaan nähnyt livenä, mutta nettilähteitä selatessani sain sen käsityksen, että hevonen on ollut kyvykäs, hyvä ratsastettavuudeltaan ja sen jälkeläiset ovat myös olleet helppoja käsitellä.

Rapsutuksia hienosti käyttäytyneelle pojulle näyttelyssä.

Voltairesta periyttäjänä kannattaa käydä lukemassa lisää täältä: Stallions-online. Cagliostrosta puolestaan löytyy lisätietoa tästä.

Aku itse on rohkea, rajojen asettamisen jälkeen oikein mukava ja toimiva sekä selväpäinen. Mitä muuta sitä voisi puolivuotiaalta varsalta toivoa tässä vaiheessa? Toki siitä näkee, että sillä on älyä, määrätietoisuutta sekä eräänlaista luonteen lujuutta. Kaikki ominaisuuksia, jotka pitää tiedostaa kun sille opettaa asioita. Mutta onko nämä huonoja piirteitä estehevoselle? Ei minun mielestäni. Omaan silmääni Akussa on paljon samoja piirteitä kuin emässään. Se on myös älykäs, varovainen, määrätietoinen sekä hieman ennakkoluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Silti se toimii ratsastuskoulussa.

Laiduntamassa vielä lokakuussa.

Mielestäni hevosta ei voi tuomita pelkän suvun perusteella. Kaikki niistä kuitenkin ovat yksilöitä. Toki tietyt sukulinjat tuovat toisia enemmän tiettyjä ominaisuuksia hevoseen, mutta tästä huolimatta koulutuksellakin on suuri merkitys siinä, millaisia niistä varsoista tulee aikuisina. Johdonmukaisesti ja oikein käsitellyistä varsoista tulee niitä toimivia yksilöitä, kun taas käsittelemättömät tai muuten vain "pellossa kasvaneet" ja väärinymmärretyt ovat niitä ongelmallisia. Riippumatta siitä hevosesta ja sen suvusta. Ihminen on kuitenkin aina siellä taustalla vaikuttamassa. Eli saa nähdä mitä saamme tuosta Akusta aikaiseksi. Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä.

- Sisko

lauantai 17. tammikuuta 2015

Vieras Martin satulassa

"A lovely horse is always an experience. It is an emotional experience of the kind that is spoiled by words." - Tuntematon
Martilla ei ole ratsastanut ainakaan lähimpään 7 vuoteen kukaan ns. minua parempi. Olen siis itse pääsääntöisesti tehnyt työt sen kanssa, hyvien valmentajien kanssa toki. Ennen minulle tuloaan se oli vuoden 2007 alussa kuukauden verran esteratsastajalla treenissä, joka kävikin helmi-maaliskuussa starttaamassa yhdessä kisassa kaksi luokkaan sen kanssa. Luokat olivat muistaakseni 80 cm ja 90 cm. Tätä ennen Martti oli toiminut pääsääntöisesti kouluhevosena, startannutkin muutaman kansallisen nuorten hevosten koululuokan.


Viime torstaina tuli eteen mahdollisuus ja valmentajani suostuikin ratsastamaan Martilla. Nyt avautunut mahdollisuus oli minullekin mielenkiintoinen ja näin kerrankin hevoseni livenä maastakäsin, kun se hyppää ratsastajan kanssa. Se, että valmentaja ratsastaa joskus oppilaidensa hevosia, on minusta hyvä asia. Näin valmentaja saa tarkemman käsityksen minkälaisia hevoset ovat ja osaa tätä kautta antaa täsmällisempiä ohjeita.

Mikä oli sitten Martin tuomio?

Valmentajani tuntui oikein tyytyväiseltä Marttiin ja lopettikin ratsastuksen hymyssä suin. Kehui, että se on hyvin perusratsastettu, riittävän osaava ja haluaa miellyttää ratsastajaansa. Sen kanssa pitää olla tarkkana, että se ei pääse vetämään itseään "virkkuukoukuksi" jännittyessään, vaan pysyy niskastaan rentona. Esteille ratsastaessa pitää olla tarkkana, että sisätakajalka on töissä ja hevonen suora, muuten tulee helposti huonoja hyppyjä.


Kieltämättä se lämmitti mieltä, kun oma hevonen saa kehuja. Ottaen kuitenkin huomioon, että itse olen sitä ratsastanut kohta 8-vuotta. Toki aina silloin tällöin joku muukin on selässä käynyt kun olen ollut matkoilla tai kipeänä, mutta kukaan ammattilainen ei siellä silloinkaan ole ollut. Leijua ei silti saa, tehtävää riittää. Viime aikoina varsinkin nuo takajalat ovat tupanneet jäämään jonnekin, kun on hypätty rataa.

Asetetut tavoitteet tälle vuodelle ovat kuulemma täysin realistiset, ei ollenkaan mahdottomat. Nyt pitää sileällä ratsastaessa myös keskittyä pelkästään siihen, että niska on rento ja takajalat mukana, vaikka tehdään askeleen pituuteen muutoksia. Eli enemmän jumppaa taivutuksilla, väistöillä ja siirtymisillä.

Tätä treeniä jatketaan viikonloppuna.

Seuraavan postauksen lupaan olevan Akusta. Siitä en ole taas ehtinyt kirjoitella pitkään aikaan. Jotenkin aina tuntuu siltä, että sen kanssa kun ei tehdä varsinaisesti mitään "suurta" niin siitä ei saa mitään tekstiä aikaiseksi.

Kävijämäärä on kasvanut täällä blogin puolella hurjasti. Näistä lukijoista varmasti monella on myös oma blogi. Linkatkaahan blogejanne tuohon alla olevaan kommenttikentään, haeskelen jatkuvasti uutta luettavaa. Kysymyksiä saa myös esittää Martista ja Akusta, voin kysymysten perusteella tehdä ihan postauksiakin.

- Sisko

maanantai 12. tammikuuta 2015

Treenejä ratsastajalle vai hevoselle?

Martti on ollut viimeaikoina hiukan villi. Ei siis mikään täysi seinähullu, mutta Martiksi todella todella energinen. Sen huomaa varsinkin ratsastaessa, kun eteenpäin ei ole tarvetta ratsastaa. Tämähän olisi periaatteessa vain positiivinen asia, mutta samaan aikaan siitä on tullut myös varsin kuuro pidätteille ja puolipidätteille. Varsinkin hypätessä tämä asia on ongelma. Ohjasta ei voi päästää yhtään tai hevonen sinkoaa kohti estettä/esteeltä miljoonaa.

Olenkin mietiskellyt itsekseni, mistä tämä energisyys voisi johtua. Todennäköisesti siitä, että kelit ovat verottaneet ratsastusmahdollisuuksia ja omasta laiskuudestani tehdä koulutreenejä. Sunnuntai onneksi valkeni lumisena ja kenttä oli viimein ihan hyvässä ratsastuskunnossa.

Alla on kokoelma kuvia sunnuntailta, kun kerrankin ratsastin valoisalla ja kamera sattui mukaan. Kiitos Marille kuvista!

Alkukäyntejä

Välikäyntejä

Kevyttä ravia verryttelyksi

Jaaaarrrutaaaa! (askeleenpidennyksestä takaisin harjotusraviin, tai siis yritys)
Avotaivutuksessa lite bättre.

Sivistynyttä laukkaa.

Vaihto oikeasta laukasta vasempaan, helppo nakki.

Vaihto vasemmasta laukasta oikeaan. Siis mikä harakka toi on?
Ratsastaessani huomasin, että pidätteet ja puolipidätteet menivät todella hyvin läpi siinä kohtaa, kun muistin ottaa myös keskivartalon enemmän mukaan siirtymisiin. Tähän täytyy siis nyt keskittyä oikein kunnolla. Ei muuta kuin istuntaa treenamaan ja hikoilemaan, siitähän se on kaikki kiinni.

Loppukaneettina voisin sanoa, näin otsikkoon vastatakseni, että ratsastaja taitaa ennemmin tarvita sitä treeniä kuin hevonen.

- Sisko

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kisakokemuksia laidasta laitaan

Blogitallin viikon haaste käsittelee tällä kertaa kilpailukokemuksia ja kilpailukäyttäytymistä. Päätin siihen tarttua, koska aiheen nähtyäni sormet rupesivat hakeutumaan kuin itsestään näppäimistölle. Lisätietoa haasteesta ja sen tekemisestä löytyy kuvaa klikkaamalla.


Itselläni on kokemusta kilpailuista kilpailijana, tuomarina sekä talkoolaisena. Entisen kisajärjestelmän mukaisten tasojen kautta ajateltuna, olen ollut mukana aina kansallisiin kilpailuihin saakka. Eniten kokemuksia on kertynyt estekilpailuista, mutta muutamassa koulukisassakin on tullut oltua mukana.

Negatiivisista kokemuksista on ehkä parempi aloittaa, niin tekstin luettua jää jokaiselle hyvä mieli positiivisten kokemusten kautta. Negatiivisia kokemuksia minulla on selkeästi vähemmän, kuin niitä positiivisia. Nuo huonot kokemukset tuppaavat vain jäämään muistiin niitä mukavia muistoja herkemmin. Tässä pari ei niin kivaa asiaa kilpailuista:

- Kilpailuiden liian vakavasti ottaminen. Tätä näkee usein varsinkin pienempien ratsastajien vanhemmista ja pitkälti niissä seura/aluekilpailuissa. Mielestäni lasten harrastaminen ja kilpaileminen tulee tapahtua lasten ehdoilla. Monta kertaa näkee ja kuulee kun vanhemmat haukkuvat radat, tuomarin, olosuhteet ja mitä ikinä keksivätkin ja jopa kanssakilpailijat, kun oma jälkikasvu ei pärjännytkään. Olen kuullut esimerkiksi tapauksesta, jossa luokassa toiseksi sijoittunut oli sanonut voittajalle, "sä voitit vaan sen takia kun mä en viitsinyt näin pienissä kilpailuissa ratsastaa kunnolla". Sama asia ilmoitettiin toiseksi tulleen taustajoukkojen toimesta myös voittajalle itselleen sekä hänen taustajoukoilleen. Kyseessä oli 1-tason kilpailu, mikä minun omissa ajatuksissani on taso, jolla opetellaan kilpailemista, eikä kilpailla verissä päin voitosta.


- Eräissä kisoissa tuomarina ollessani varsin kokenut ratsastaja starttasi ilman lähtömerkkiä. Tästä syystä hänen suorituksensa hylättiin ja asiaa sitten selvitettiin luokan jälkeen pitkän aikaa aika negatiivissävytteisesti. Koko illan näiden kisojen jälkeen pohdin sitä, miten tuollaisessa tilanteessa voisi tuomarina toimia paremmin. Aina sitä kuitenkin yritetään tuomita asiat ratsastajalle edullisimmassa valossa, sääntöjen puitteissa toki.

Molemmat mainitsemani asiat liittyvät pettymykseen. Se on todella valtava vaikuttaja. En väitä, etteikö kilpaillessa saa olla tosissaan, mutta asiat pitäisi osata laittaa oikeaan perspektiiviin. Hevosten kanssa kun kaikki ei ikinä mene kuin elokuvissa.

Aluekilpailuista 2012, ratsuna hieno Luukas.

Nyt siirrytään noista varjopuolista sinne valon puolelle. Tein mukavista muistoista vähän pidemmän listan, ihan vaan huvin vuoksi. No ei, näitä on mukava jakaa ja positiivista palautetta on aina mukava antaa.

- Ykkösenä mukavan fiiliksen muistoista on oman seuran seurakilpailuviikonloppu viime vuodelta. Meillä toimihenkilöillä/talkoolaisilla oli aivan mielettömän kiva fiilis kisoissa ja yhteispeli toimi myös suunnitteluvaiheessa. Sen viikonlopun jälkeen pystyi vain hymyilemään ja toteamaan, että myös kilpailijat lähtivät meiltä hymy huulilla. Yhtään negatiivista kommenttia ei järjeställe saakka kantautunut mistään.

-  Tuomarina mukavimpia hetkiä on palkintojenjaot. Varsinkin niissä seurakilpailuiden pienimmissä luokissa ratsastajilla on hymyt herkässä. Palkintojen jakoon on myös kilpailijana (sijoittuneena) mielestäni kiva osallistua. Niistä saa lisää itsevarmuutta, kun ei niitä sijoituksia kuitenkaan joka kisoista tule.

Martti palkintojen jaossa vuonna 2008

- Olin tavattoman ylpeä sekä iloinen viime kesänä kilpailuissa, joissa vettä satoi kaatamalla ja koko porukka oltiin aivan läpi märkiä. Iloinen ja ylpeä sen vuoksi, miten hyvin Mari keräsi itsensä kasaan penkin alle menneen C-merkin koulukokeen jälkeen. KN Specialissa Martti ja Mari tekivätkin sitten koko kauden parhaan suorituksensa.

- Kilpailijan näkökulmasta mietittynä parhaimmiksi muistoiksi nousee oikeastaan kaikki sijoitukset ja onnistumiset kilpailuissa. Toissa vuonna olin esimerkiksi todella tyytyväinen siihen, että pääsimme kieltämättä Hangossa yli "makkaraesteen", jolle moni muu oli saanut hylkäyksen samassa luokassa.

Yhteistä kaikille positiivisille kokemuksille kisoissa on onnistumiset ja kilpailuiden yleinen tunnelma. Olen huomannut että joissakin kilpailuissa hommat toimivat aina, kun joissakin kisoissa tulee enemmän sellainen fiilis, että ne ovat pakollinen paha seuran varainhankinnassa. En ole törmännyt ikinä tympeisiin/vihaisiin toimihenkilöihin, ainoastaan havainnoinut yhteistyötä toimihenkilöiden kesken, joka on suuri tekijä ilmapiirin luomisessa.

Onko lukijat törmänneet tylyihin toimihenkilöihin? Tai vastaavasti superpositiivisiin tsemppareihin? Anna vinkkejä kommenttina mihin kannattaa mennä kilpailemaan.

- Sisko

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Arki tulee takaisin

Nyt on vuoden lopun kaikki pyhät vietetty ja on aika palata arkeen. Seuraavaan pitkään vapaaseen viikonloppuun onkin aikaa kolmisen kuukautta. Onneksi päivät sentään pidentyvät koko ajan. Toivottavasti tuota lunta tulisi tänne etelään lisää ja ihan jäädäkseen saakka. Sääennuste kuitenkin lupailee huomiselle lämpöasteita, joka tietää pimeää ja kosteaa, eikä sellaista ihanaa talvista pakkaskeliä. Taitaa lumet ja pakkaset siis toiveeksi jäädä.

Martin osalta tällä hetkellä on ollut hiljaista. Olen ratsastanut sillä edellisen kerran estevalmennuksessa joulun jälkeen. Tämä pieni tauko ratsastuksessa johtui siitä, että lonkkani otti osumaa pudotessani ja on ollut kipeänä. Sitten kun se parani, tuli flunssa.

Tahtoisin sitä lunta lisää (kuva marraskuulta)
Töitä Martti on kuitenkin tehnyt, kun lapset ovat olleet koulusta lomalla. Mari kävi sen kanssa juuri vuoden vaihteen jälkeen kouluvalmennuksessa ja oli ollut hyödyllinen molemmille. Kouluvalmennuksen lisäksi kokeiltiin taas pitkästä aikaa hiihtoratsastusta. Se oli Martin mielestä aika jännittävää, kun sukset suhisivat perässä.

Akulle tämä arjen alkaminen tarkoittaa sitä, että en ehdi sitä käydä katsomassa niin usein. Isäni tuossa yhtenä päivänä harmittelikin, miten sille ei riitä yhtä paljon aikaa kuin Martille. Toisaalta se on vielä niin nuori, että sen kanssa ei tarvitse edes treenata niin paljon kuin Martin kanssa. Kuitenkin olisi monta asiaa, mitä sen kanssa pitäisi tehdä.

Kukkuu, mitä te siellä teette?
Kevään suunnitelmatkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Kiirettä näyttää tulevan, kun töistä jäävällä vapaa-ajalla pitäisi treenata kisoihin ja kilpailla, hoitaa ratsastusseuran sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät sekä käydä lisenssikoulutuksessa, jotta voi kesällä toimia taas tuomarina.

Toivottavasti se aurinko jaksaa paistaa, jotta siitä saisi energiaa tekemiseen. Kisakauden avaukseen on aikaa vain pari kuukautta. Silloin alkaa hallikilpailut ja ennen kuin huomataankaan, on jo toukokuu. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Martin kanssa kisakausi aloitetaan vasta ulkokentiltä, se on tällä hetkellä aivan liian kesken hallikisoja ajatellen. Toki tiedossa on rataharjoituksia ennen ensimmäistä kisastarttia, kaikille ratsastajille.

Vielä vähän joulun tunnelmaa, vaikka loppiainenkin meni jo.



- Sisko

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uuden vuoden kujeet

Vuoden ensimmäisenä ja toisena päivänä oli irtohypytyskuja rakennettu ja Aku pääsi nyt tositoimiin hyppäämisen kanssa. Toki eihän noin pienet nyt hyppää ristikkoa suurempaa, mutta tutustuvatpahan hommaan.

Akun mielestä äitin pipon tupsut oli aivan vastustamattomat.


Jälleen en voi olla kuin suuresti kiitollinen luottokuvaajilleni. Sain taas paljon materiaalia irtohypytyksestä. Itse kun en sinne kameran toiselle puolelle ennättänyt, kun oli kädet täynnä varsojen kanssa. Toki valokuvista ei oikein tule mitään maneesissa kuvattaessa, varsinkin kun siihen yhdistetään se, että varsat pinkovat tuhatta ja sataa. Videota on kuitenkin niiden valokuvienkin edestä.

Aku ja sen kaveri kävivät yhtä aikaa tutustumassa kujaan. Ne toimivatkin yksissä tuumin molempina päivinä. Torstaina oli hieman jännitystä ja ihmetystä varsoilla ilmassa. Eivät aivan alkuun halunneet kujaan oikein mennä. Kun ne keksivät, että sieltä saa ja pitää mennä, niin sen jälkeen niitä olikin vaikeampi pysäyttää.

Yksi siedettävimmistä rakennekuvista tässä kasvuvaiheessa.
Nyt toisena päivänä homma oli tutumpaa ja aivan niin kovaa kaahotusta ei varsoilla ollut. Akukin näytti enemmän siltä että yrittää löytää sen matalimman paikan ristikosta ja hyppäsi mahdollisimman pienesti. Fiksu poju. Eilen se vielä pomppi menemään kuin pieni kumipallo ristikoiden yli.

Täytyy kyllä nyt omaansa kehua. Aku on edelleen rohkea ja luottavainen. Mitään turhaa hössötystä se ei harrasta, vaikka tulee eteen uusia juttuja. Maneesiin se käveli kuin vanhemmatkin hevoset. Tosin nyt tänään paluumatkalla piti kokeilla että saako siinä narun päässä loikkia. Ei saa. Tosin tämän syyksi laitan sen, että se mamma oli laitumella huutelemassa varsojen perään.



Tekniikka sillä näyttää ainakin tällä hetkellä olevan ihan hyvin hallussa tuota hyppäämistä ajatellen. Katsotaan sitten vuoden päästä uudelleen miltä se tekniikka näyttää. Silloin toivon mukaan on hyvä kasvuvaihe menossa ja tasapaino hallussa. Eihän tuo irtohyppääminen tietysti takaa sitä, että ratsastajan kanssa homma pelittäisi samalla lailla. Suuntaa se kuitenkin antaa siitä, mitä tuleman pitää ja mihin asiaan pitää tulevaisuudessa kiinnittää huomiota.

Uusi vuosi siis alkoi ainakin Akun osalta todella positiivisissa merkeissä.

- Sisko